MTV3:n kirjeenvaihtaja Sendaista: Kaikki on sekaisin

MTV3:n Aasian kirjeenvaihtaja Petri Saraste kuvailee, että Sendain kaupunki on täynnä tuhoa. Sendaihin tänään saapunut Saraste kertoo puhelimitse Huomenta Suomi -ohjelmassa, että näky alueella on hurja.

- Kaikki on sekaisin. Tänne on kilometrien päähän kantautunut romua mereltä. Kaikki on täynnä puuta, muovia, peltiä ja romua.

Pahiten ihmisten elämää sekoittavat jatkuvat sähkökatkokset, joiden vuoksi kauppoja ei voida pitää auki.

- Täällä on hurja pula kaikesta, erityisesti bensiinistä ja vedestä. Kaupat pitävät pari tuntia ovensa auki ja sitten sulkevat taas. Pelkkä huhu siitä, että kauppa tai huoltoasema on auki, aiheuttaa kilometrien jonot.

Kaupat säännöstelevät jenin nyssyköitä

Sarasteen mukaan kaupat joutuvat kaaoksen vuoksi säännöstelemään elintarvikkeita.

- Jokainen saa ostaa tuhannen jenin hintaisen nyssäkän, jotta ihmiset eivät hamstraisi kaikkea, mitä irti saavat. Samoin bensiiniä saa ostaa enintään 20 litraa.

Ihmiset ovat Sarasteen mukaan pysyneet ihmeen rauhallisina, vaikka jälkijäristyksiä tapahtuu säännöllisin väliajoin.

- Elämä jatkuu. Juuri nytkin sähkötolpat heiluvat ja maa vavahtelee. Tämä on täällä aivan normaalia, eikä kukaan tunnu piittaavan. Suurin kauhu on ihmisillä on ydinvoimasta, sillä siitä täällä ei ole aiempaa kokemusta.

Katso Petri Sarasteen kommentit Sendaista, Japanista: (Huomenta Suomi 14.3.2011)

Lue myös:

    Uusimmat