MTV Uutisten pitkäaikainen rikos- ja oikeustoimittaja Jarkko Sipilä on kuollut. Sipilä menehtyi äkillisen sairauskohtauksen seurauksena maanantaina 57-vuotiaana. Hän oli maamme tunnetuimpia rikosjournalisteja sekä myös tuottelias ja palkittu dekkarikirjailija.
Sipilä työskenteli MTV Uutisissa 26 vuotta. Hän tuli tv-uutistaloon Helsingin Sanomista. Viime vuodet 2017 alkaen hän on uutistyön ohella toimittanut parivaljakkonsa Pekka Lehtisen kanssa erittäin suosittua Rikospaikka-ohjelmaa.
Jarkko Sipilän ensimmäinen rikosromaani ilmestyi 1996. Julkaisutahti olikin sen jälkeen hengästyttävä – 21 dekkaria, joissa kaikissa on päähenkilönä rikoskomisario Takamäki. 22. teos oli jo pitkälle valmis. Kirjoja on kiitelty poliisin työn todenmukaisesta ja asiantuntevasta kuvauksesta.
Sipilä sai vuonna 2009 Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon.
Hän oli myös poliisien keskuudessa erittäin arvostettu toimittaja. Tosin kerran kysyttäessä oliko hän poliisien vai roistojen ystävä, hän kertoi olevansa ensisijaisesti totuuden puolella. Työssään Sipilän tärkeimpiä kivijalkoja oli sananvapauden puolustaminen ja kaikenlaisen virkamiessalailun vastustaminen.
Sipilä lienee ainoa toimittaja, jolle eduskunnan puhemies (tuolloin Riitta Uosukainen) on antanut porttikiellon. Sipilä teki uutisen maahanmuuttoa käsittelevistä EU-asiakirjoista, jotka oli eduskunnasta hänelle vuodettu.
Uosukainen haukkui eduskunnan vuotajat, mutta ei heitä käsiinsä saanut. Puhemies rankaisi Sipilää, jolle porttikielto oli kuin jonkinlainen sananvapauspalkinto.
Jarkko Sipilän ammattitaito ja asiantuntemus rikos- ja oikeusjournalismin saralla oli korkealle arvostettua. Samalla ystävät ja tutut kuvaavat häntä sanoilla ”sitkeä ja uskomattoman ahkera”.
Hän perusti kollegojensa kanssa oman Crime Time -kirjankustantamon ja antoi paljon vapaa-ajastaan nuorten urheilun tukemiselle.
Jara oli rakastettu perheenisä ja tärkeä ystävä monelle.
Jaran muistoa kunnioittaen ja omaisten surussa myötäeläen
MTV Uutisten toimitus
Uusimmat
-
14:39
Niko Saarinen otti Suurmestarin haasteen vastaan – katso hulvaton suoritus
-
14:26
Pörssisähkö tuntuvasti halvempaa huomenna
-
14:19
Pelicans julkisti uuden päävalmentajansa – sai pitkän sopimuksen
-
14:04
Saako saippuaa lantrata? Selvitimme, miten käy vedellä jatketulle käsisaippualle
-
13:54
Lapinlahden kuolonkolarin esitutkinta valmistui – tämä tiedetään nyt
-
13:48
Glee-tähti Lea Michele odottaa toista lastaan – julkaisi herkän otoksen
-
13:40
Hellettä! Katso, osuuko lämpö paikkakunnallesi
-
13:34
Koulusurman suunnittelusta syytetty nainen kävi koululla – pidätettiin palattuaan Vaasaan
-
13:33
Harkovan koillisrintaman ukrainalaiskomentaja vaihdettiin
-
13:26
Janni Hussille uran ensimmäinen palkintosija MM-rallissa – "Mä rakastuin tähän kisaan"
-
13:14
Teinit myöntävät sytyttäneensä koulun tuleen Espoossa – muut palot yhtä tutkinnassa
-
13:08
Miksi tämä yllätysmies on MM-Leijonissa? Jukka Jalosen suosima mittatikku paljastaa "ihan järkyttävät saldot"
-
12:50
Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin marmorinen oliivinlehti
-
12:43
Suomalaistutkija: Shoigu yhä Putinin luottamuksen arvoinen
-
12:42
Nämä kuvat symboloivat Manchester Unitedin karmeaa tilaa – seuralegendoilta ryöpytystä: "En tiedä, mitä hän tekee"
-
12:28
Pullosta päähänsä saanut Novak Djokovic hävisi yllättäen – paljasti lukuisat oireet: "Vertakin tuli"
-
12:28
Talk show -isäntä John Oliver hehkuttaa Windows95mania
-
12:21
Reetta, 57, kertoo, miksi työelämän ikäsyrjintä on väärin ja miksei siinä ole järkeä: "Olemme luovempia kuin nuoremmat"
-
12:16
Taipalsaaren kuolonkolari: 19-vuotias moottoripyöräilijä törmäsi puomiin koulun pihalla
-
12:09
Helsingin tietomurto koskee jopa 100 000 henkeä – tekijästä ei tietoa
-
Lataa lisää