Lähes puolet MTV Uutisten teettämään kyselyyn vastanneista SDP:n piiripäättäjistä on sitä mieltä, että Antti Rinteen ero pääministerin paikalta oli oikea ratkaisu. Ylimääräistä puoluekokousta ei kuitenkaan haluta järjestää ennen varsinaista puoluekokousta kesäkuussa.
Pääministeri Antti Rinne jätti eronpyyntönsä tasavallan presidentille joulukuun alussa. Syynä oli hallituskumppanin keskustan epäluottamuslause pääministeriä kohtaan.

Lähes puolet MTV uutisten teettämään kyselyyn vastanneista SDP:n piirihallitusten jäsenistä, oli sitä mieltä, että Rinne teki oikein erotessaan pääministerin paikalta. Vajaan 40 prosentin mukaan Rinteen ei olisi pitänyt erota ja 15 prosenttia ei osannut sanoa.
– Oli pakko tässä kohtaa, koska toinen vaihtoehto olisi ollut uudet vaalit eikä sekään tässä kohtaa hyvä vaihtoehto, kommentoi Timo Virkkula Varsinais-Suomesta.
Savo-Karjalan piirin edustaja Olavi Ruotsalaisen mukaan ei ole hyvä asia, että politiikka on näin poukkoilevaa.
– Ei näin tempoilevasti voida Suomen politiikassa mennä eteenpäin, että heti kun tulee ryppyjä, niin lähdetään eroamaan. Tietysti oli isosta asiasta kyse mutta kuitenkin täytyy muistaa, että pääministerin paikalta ei pompita niin vain pois, sanoo Ruotsalainen.
Ei ylimääräiselle puoluekokoukselle
Piiripäättäjien mukaan ei ole kuitenkaan tarvetta ennenaikaiseen puoluekokoukseen.
Lähes kolmen viidesosan mukaan on erittäin tai melko hyvä asia että Antti Rinne jatkaa puolueen puheenjohtajana ensi kesän puoluekokoukseen asti.




