MTV Uutisten kysely: Jengiytyminen huolestuttaa Suomen vankiloissa – "Tämän ratkaiseminen on kirjaimellisesti miljardin euron kysymys"

MTV Uutisten kysely: Jengiytyminen huolettaa vankiloissa –"Jengiläiset pyritään pitämään eri osastoilla" 2:55
MTV Uutisten kysely vankilanjohtajille: Jengiytyminen herättää huolta. Videolla Hämeenlinnan vankilanjohtaja kertoo tilanteesta.

Jengiytyminen huolestuttaa Suomen vankiloissa. Asia ilmenee MTV Uutisten vankilanjohtajille lähettämästä kyselystä.

Neljä viidestä kyselyyn vastanneesta vankilanjohtajasta pitää jengiytymistä joko erittäin tai melko huolestuttavana vankilansa turvallisuuden kannalta. Yli puolet pitää jengiytymistä erittäin huolestuttavana ja reilu neljännes melko huolestuttavana.

Kyselyyn vastasi yhteensä 16 vankilan vankilanjohtajaa Suomen kaikkiaan 26 vankilasta.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoi MTV:n Uutisextrassa taannoin, että Suomeen on syntynyt vajaa kymmenen katujengiä, joissa jäseninä on maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Vaikka jengiytyminen huolestuttaa, Kolehmaisen mainitsemat uudet katujengit eivät kyselyn mukaan vielä näy valtaosassa vankiloita. Vain kaksi vankilanjohtajaa 15:stä vastasi havainneensa katujengitilanteen näkyvän vankilassaan.

Jengiytymisen estäminen ei riittävää

Lähes kaikkien vankilanjohtajien mielestä nykyiset toimenpiteet jengiytymisen ehkäisemiseksi yhteiskunnassa eivät ole riittäviä.

Vankilanjohtajien avoimissa vastauksissa toimenpiteiksi ehdotetaan syrjäytymistä ennalta estävää työtä, rikosprosessien joutuisuutta ja oikeanlaista lainsäädäntöä.

– Jengiytymisen ja nuorten rikolliselle käyttäytymiselle todennäköisesti yhteinen nimittäjä on syrjäytyneisyys. Tämän ratkaiseminen on kirjaimellisesti miljardin euron kysymys, eräs vankilanjohtaja kirjoittaa.

– Jengiytyminen vaikuttaa tapahtuvan yhä nuorempana, joten yhteiskunnan tulisi panostaa ennalta estävästi erityisesti nuoriin heidän syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Jos jengiytyneen tie vie vankilaan asti, niin siinä vaiheessa mahdollisuudet irtautumiseen ovat varsin rajalliset, toki mahdolliset, toinen huomauttaa.

– Ensin tilanne pitäisi nähdä ja tunnustaa. Olemme menossa samaan suuntaan kuin Ruotsissa ja Tanskassa ollaan. Ennaltaehkäisylle pitää antaa resursseja, kolmas sanoo.

Kaikkien MTV Uutisten kyselyyn vastanneiden vankilanjohtajien mukaan jengitausta pitäisi huomioida, kun vankeja sijoitetaan eri osastoille. Näin toimitaan jo nyt lähes jokaisessa kyselyyn vastanneessa vankilassa.

Lue myös:

    Uusimmat