MTV Uutiset teetti kyselyn Sdp:n piirihallitusten jäsenille muun muassa puheenjohtajavalinnasta sekä mahdollisesta hallitusvastuusta. Kysely kertoo, että Antti Lindtman on suuri suosikki puheenjohtajaksi, mutta hallitusvastuu jakaa mielipiteet.
Kyselyyn vastasi 92 piirihallitusten jäsentä, mikä vastasi 58 prosenttia heidän kokonaismäärästään. MTV Uutiset teetti kyselyn ja Corefiner Oy toteutti sen.
Piirihallitukset ovat puolueiden maakunnallisia päätöksentekoelimiä, jotka käsittelevät sekä seudullisia kysymyksiä että myös kannanottoja valtakunnalliseen politiikkaan.
Vastanneista piirihallitusten jäsenistä suurin osa on sitä mieltä, että Antti Lindtman olisi paras vaihtoehto uudeksi Sdp:n puheenjohtajaksi. Suurta suosiota nauttiva Sanna Marin väistyy puheenjohtajan paikalta ja uusi puheenjohtaja valitaan Sdp:n syyskuun puoluekokouksessa Jyväskylässä.
Jopa 79 prosenttia vastanneista kannattaa Lindtmania. Seuraavaksi eniten kannatusta saa Tytti Tuppurainen, jota kannatti seitsemän prosenttia vastanneista.
MTV Uutiset
Tuppurainen ei tosin ole ilmoittanut kisahalukkuudestaan vielä. Iltalehdelle hän kertoi taannoin, ettei hän pidä puheenjohtajaehdokkuutta kovin todennäköisenä.


