MTV Uutiset seuraa eduskunnan ensikertalaisen päivää: Tällaisen puhelimen ja tabletin kansanedustaja saa – yli tonnin setti lyödään käteen ensimmäisenä päivänä

Kouvolalainen Kristian Sheikki Laakso, perussuomalaisten ensikertalainen kansanedustaja, vietti tänään ensimmäisen päivän Eduskunnassa tuoreen kansanedustajan roolissa. MTV Uutiset seuraa uuden kansanedustajan päivän eri vaiheita tässä artikkelissa.

Sheikki Laakso saapui eilen pääkaupunkiseudulle, majoittui ystävänsä luona ja matkasi aamulla Vantaalta Helsinkiin joukkoliikenteen kyydissä.

– Laskin, että tulee paljon helpommaksi, kun menen keskustaan julkisilla ja jätän auton Vantaalle ystäväni luokse, Laakso kertoi MTV Uutisten toimittaja Carlos Sunilalle aamuvarhaisella.

Matka linja-autolla kohti Helsingin keskustaa alkoi jo reippaasti ennen seitsemää.

Asuu ainakin aluksi Kouvolassa

Laakso kertoo ainakin näin aluksi asuvansa Kouvolassa, eikä hanki asuntoa pääkaupunkiseudulta.

– Katsotaan miten rutiini alkaa menemään, voi olla, että junalla menen myös ja teen töitä matkalla. Sen takia en ole vielä etsimällä etsinyt mestoja, vaan katson miten lähtee rullaamaan.

Hän lähti eduskuntaan, koska haluaa puuttua näkemiinsä epäkohtiin.

– Esimerkiksi entisten töiden ja elämänkokemuksen kautta olen nähnyt asioita, joissa ei ole mitään helmen järkeä. On paljon epäkohtia, joihin haluaa puuttua. Minut tunnetaan ihmisenä, joka saaa asioita aikaiseksi.

Eduskuntaan saavuttaessa ihan ensimmäisenä oli Laakson mukaan luvassa käytännön asioiden selvittäminen.

– Pitää esimerkiksi selvittää, saanko jonkinlaista parkkikorttia, kun kuljen välillä omalla autolla eduskuntaan.

Laakson tunnelmat Eduskuntatalon edessä ovat odottavaiset ja mietteliäät.

Laakso pohtii toimittajalle, hanskaako hän hommat riittävän hyvin.

– Tietysti minut on aika monessa sopassa keitetty, että en ole yhtään huolestunut, hän kuitenkin naurahtaa.

Ensimmäiset selfiet hän nappasi uuden työpaikkansa edessä viikonloppuna, kun hän kävi American Car Show’n yhteydessä tutustumassa Eduskuntataloon ystäviensä kanssa. 

Kello kymmenen aikaan oli perussuomalaisten ryhmäkokous ja tämän jälkeen vuorossa oli päivän kohokohta, valtakirjojen luovutus.

Tällaiset laitteet kansanedustaja saa

Eduskunta tarjoaa kansanedustajille joko Applen tai Samsungin puhelimen sekä tabletin. Lisäksi eduskunnan piikkiin saa puhelinliittymän, jos kansanedustaja niin haluaa.

Eduskunnan it-palveluasiantuntija Jukka Heinonen kertoo MTV Uutisille, että koko setin hinta on verottomana pyöreästi 1100 euroa. Eduskunta ei maksa laitteista veroa.

Tänä vuonna kansanedustaja voi valita joko Applen IPhone 8 -mallin puhelimen tai Samsung S9 -mallin. Tablettivalikoimassa on Applen iPad tai Samsungin tabletti S4.

"Vaimo ollut suurimpia yllyttäjiä"

Sheikki Laakso kertoo, ettei uusi kansanedustajan työ jännitä häntä.

– Olen ollut elämässäni niin monesti uusissa ja jännittävissä tilanteissa, ettei tämä enää minua jännitä.

Mies pääsi eduskuntaan perussuomalaisten ehdokkaana Kaakkois-Suomesta 5 637 äänellä. Poliitikon uran taustavaikuttajana on ollut Laakson oma vaimo, kansanedustaja paljastaa.

– Hän on yksi suurimpia yllyttäjiä oikeastaan ollut, koska hän ei enää jaksanut pelkästään kotona kuunnella minun poliittisia puheita, Laakso naurahtaa.

Hieman yli vuosi sitten syttyikin kipinä lähteä tavoittelemaan kansanedustajan paikkaa Arkadianmäeltä. Hän haluaa puuttua näkemiinsä epäkohtiin.

Erikoisen nimen tarina

Sheikki Laakso on Kouvolasta kotoisin oleva kierrätysalan yrittäjä. Mistä etunimi on peräisin?

– Olin mopoikäisenä bensapoikana huoltoasemalla ja työkaveri sanoi piruittain, että menepä öljysheikki tankkaamaan. Sitten yksi kaveri kuuli sen, ja se nimi vaan jäi elämään. Myöhemmin siitä tuli tavallaan myös brändi, kun tein autoharrastuksen parissa stunttijuttuja.

Laakso kertoo, että nimessä on sekä hyviä että huonoja puolia. Itse hän ei pidä nimeä enää mitenkään erikoisena.

– Nimi on sekä etu että riesa. Toisaalta tiedän monta kaveria, jotka ovat sanoneet, etteivät voi äänestää tyyppiä, jonka nimi on Sheikki, Laakso naurahtaa.

Tavallisesta poikkeava nimi on aiheuttanut näin vaalien alla mediahuomiota, Laakso kertoo.

– Iltapäivälehdet olivat bonganneet, että eduskunnassa on nyt shekki ja esimerkiksi radiossa on puhuttu.

Valtakirjat luovutettu

Kansanedustajat saivat iltapäivällä valtakirjat, jotka oikeuskansleri tarkistaa. Laakso kuvailee tunnelman olleen juhlava.

– Kieltämättä tuli juhlallinen fiilis, kun valtakirjat luovutettiin ja tarkistettiin. Yleensä olen ollut haalarit päällä, eikä ketään ole kiinnostanut.

Kokonaisuudessaan ensimmäinen päivä eduskunnassa oli vilkas ja tapahtumarikas.

– Ohjelmaa on ollut tosi paljon tänään. Melkein on saanut hikipäissään juosta käytäviä, ei ole vielä syömäänkään kerennyt, Laakso tuumaili vähän ennen kahta iltapäivällä.

Hieman ennen kello kolmea Laakso poistui eduskunnasta. Tuore kansanedustaja suuntaa vielä tämän illan aikana takaisin Kouvolaan.

Lue myös: 

Lue myös:

    Uusimmat