Kaikkien länsimaiden tapaan seinäluteet eli lutikat ovat lisääntyneet voimakkaasti myös Suomessa. MTV Uutiset Live lähti lutikkajahtiin Nihtisillan kierrätyskeskukseen.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan lutikka kulkeutuu kotiin tyypillisesti käytetyn huonekalun kätköissä tai lomatuliaisina matkatavaroissa.
Leviämisen ehkäisemiseksi Tukes suosittelee aina matkan jälkeen matkatavaroiden pakastamista tai lämpökäsittelemistä saunassa. Myös käytetyt huonekalut kannattaa käydä läpi ja tutkia ennen kotiin kantamista.
Pipsa löytää silmälle sokeat ludepiilot
MTV Uutiset tutustui Nihtisillan kierrätyskeskuksessa luteiden etsintään apunaan lutikkakoira Pipsa.
– Koiran nenä on aivan ylivertainen löytämään lutikoita, kertoo lutikkakoiraohjaaja Mia Kantokoski tuholaistorjuntayhtiö Anticimexiltä.
Kantokosken mukaan koiran avulla lutikoita voi löytää paikoista, minne ihmissilmä ei näe.
– Koiran kanssa me voidaan varmistua siitä, että sellaisissa paikoissa missä on tehty torjuntaa, ne on saatu varmasti kaikki tapettua. Vaikka kaikki merkit lutikoista olisivat näkyvillä, niin tiedämme, että siellä ei ole mitään enää elossa.
Toimi näin, jos epäilet lutikkainvaasiota
Lutikkakoira koulutetaan tehtäväänsä yksinkertaisesti – lutikka purkkiin koiralle haisteltavaksi, jonka jälkeen koira palkitaan. Koirille suoritetaan harjoituksia myös työpäivien tauoilla, jotta työ- ja hajukyky pysyy kunnossa.
