MTV tien päällä: Tällaisissa tunnelmissa suomalaiset matkaavat juhannuksen viettoon – haastattelussa myös festarilavoilta tuttu tähti!

MTV Uutiset jalkautui huoltoasemille Nelostien varrelle tapaamaan juhannuksen viettoon matkaavia suomalaisia.

Helsingistä Kangasniemelle matkalla olevan Miika Helosen kesäloma alkoi ja hän pääsi liikkeelle aikaisin ennen pahimpia ruuhkia. 

– On ollut hidasta ja kuumaa menoa välillä, kyllä se hermoja kysyy. Sitten on näitä juhannusrohkeutta omistavia henkilöitä, jotka vähän aiheuttavat vaaratilanteita. Ei ole toistaiseksi sattunut vielä mitään. 

Helosella itsellään pysyy pää kylmänä liikenteessä hyvän musiikin, matkaseuran ja eväiden avulla. 

Hänen juhannuspöydästään tulee ehdottomasti löytyä perunaa, voita, makkaraa ja olutta. 

Juhannusperinteisiin taas kuuluu sauna, rauhoittuminen, uiminen ja grillaus. 

Juhannusperinteitä

Sari ja Leena Blomerus ovat matkalla Salosta Savonlinnaan katsomaan sukulaisia ja hienoja maisemia. Menomatka on sujunut rauhallisesti, vaikka ruuhkaista välillä onkin. 

Juhannusperinteisiin kuuluvat sauna ja kokko. 

– Jos ei ole metsäpalovaaroja, niin yleensä menemme katsomaan kokkoa, he kertovat. 

Juhannuspöydästä löytyy uusia perunoita, lohta ja paistettua muikkua. Savonlinnasta täytyy hakea myös "lörtsyt".

Ilari Oinasmaa on matkalla Kangasniemeen Järvenpäästä. Liikenne on ollut hidasta. 

– Mutta ei mitään kommelluksia, eteenpäin on kuitenkin matka. 

Aikaisin liikkeellelähtö voi väsyttää, mutta juhannuksen liikenteessä on pysyttävä valppaana. Perillä Kangasniemessä käydään kalassa ja poltetaan kokko. Juhannuspöydästä löytyy grilliruokaa ja perunasalaattia. 

Suvussa on tullut myös tavaksi pelata myös mölkkyä. 

– Vaari on sen verran hyvä pelaamaan, että hän yleensä voittaa aina. 

Oinasmaalle juhannus on kesän kohokohta. Yhtäkään mökkijuhannusta hän ei ole jättänyt välistä kaksikymppisen elämänsä aikana.

"Malttia tekemiseen"

Sam Ekblom on matkalla Helsingistä Ristiinaan suvun mökille. Sukua ja koiria on tulossa paikalle paljon. Matka on sujunut yhdeksääkymppiä körötellessä, törttöilyä ei ole onneksi näkynyt. 

– Nyt oli autoja sen verran, ettei kukaan pystynyt ajamaan yli 120.

– Pitää olla hereillä, vauhti saattaa vaihdella nopeastikin, Ekblom kuitenkin sanoo. 

Ekblomin mielestä juhannuksesta saisi jäädä pois vesillä olo ja liika alkoholi -yhdistelmä.

– He, jotka hukkuvat, voisivat jäädä hukkumatta. Vähän malttia tekemiseen. 

Lahtelainen Lede Permanto myy hattuja Heinolan Matkakeitaalla. Toistaiseksi myynti on ollut verkkaista, ihmisiä ei ole vielä kovin paljon liikkeellä. Ilalla matka suuntaa mökille vajaan tunnin päähän. 

Ihmiset ovat olleet hyvällä tuulella, mutta kiireisiä. 

– Ja kaikki valittavat, että on kylmä! Permanto sanoo. 

Tahkolle matkalle ollut artisti Bess esiintyy torstaina Tahkolla, perjantaina Himoksella ja lauantaina Härmässä.  

– Tämä on paras kesäduuni mitä voi olla! Meille festarit ovat perinteistä juhannushommaa.

Lue myös:

    Uusimmat