Norjalainen Schibsted Media kertoi tänään ostavansa MTV:n ja TV4:n Telialta.
Kauppasumma on 590 miljoonaa euroa, ja sen on määrä tapahtumia kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä.
Inderesin pääanalyytikko Petri Gostowski kertoo, että kauppa on iso ja merkittävä.
Kauppa itsessään ei kuitenkaan tullut hänelle yllätyksenä.
– Telia on aiemmin kommunikoinut, että he etsivät ostajaa tälle liiketoiminnalle. Sinänsä kysymysmerkki oli vain ajoitus, ehkä voisi ajatella, että se tuli vähän odotettua aikaisemmin. Kun katsoo, mihin Schibsted Media on keskittyy, niin näkisin, että kauppa on heille hyvin looginen, Gostowski kertoo.
Telia ilmoitti heinäkuussa 2018 ostavansa MTV:n, TV4:n ja C Moren Bonnierilta noin 890 miljoonalla eurolla. Reilun kuuden vuoden päästä yrityspaketti vaihtaa jälleen omistajaa.
Gostowskin mukaan on selvää, että kauppa ei ollut Telialle edullinen, mutta nykyisiin olosuhteisiin nähden kauppasumma oli riittävä.
– He maksoivat selkeästi enemmän, kuin mitä saavat nyt rahaa. Välissä on ollut haasteita tehdä tulosta. Jos katsoo liiketoiminnan nykyiseen tulostasoon suhteutettuna, hinta on aika korkea. On varmasti odotuksia siitä, että liiketoiminnan tulosta saadaan tervehdettyä tulevaisuudessa.
Lue myös: Katleena Kortesuo: Telia ei ollut luonteva omistaja MTV:lle – "Parempi olla mediatalon omistuksessa kuin sijoittajan"
Mutta kumpi voitti kaupan?
– Varmuudella voidaan sanoa vasta ajan kuluessa, kun nähdään millaista tulostasoa tämä liiketoiminta on tehnyt. Kun katsoo hintaa nykyiseen liiketoiminnan kehitykseen suhteutettuna, on odotuksia tuloksellisesti paremmasta tulevaisuudesta.
– Kyllä sanon, että Telia saa suhteellisen hyvän hinnan, mutta myös ostajan puolella on potentiaalia tehostaa toimintaa ja tehdä parempaa tulosta.

