Huuhkajien EM-unelma murskaksi karulla tavalla – Walesilta tyly näyte tehokkuudesta

Huuhkajat jäi karusti Walesin jalkoihin – EM-unelma murtui 1–4-tappioon 0:59
Tulosruutu: Huuhkajat jäi karusti Walesin jalkoihin – EM-unelma murtui 1–4-tappioon

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen unelma kesän EM-kisapaikasta murskaantui torstai-iltana Cardiffissa, kun Wales murskasi sen maalein 4–1. Huuhkajat jäi kotijoukkueen jalkoihin erityisesti erikoistilanteissa, joista Wales osui kahdesti. Wales tarjosi Suomelle myrkkyä myös osumalla molempien puoliaikojen alkuun.

Ottelu sai sinivalkoisten kannalta pahimman mahdollisen alun, kun David Brooks vei Walesin johtoon vain muutaman minuutin pelin jälkeen. Kellossa oli 38 minuuttia, kun Nottinghamia edustava Neco Williams väläytti vapaapotkutaitojaan ja laukoi rangaistusalueen rajalta pallon takayläkulmaan jo lukemiksi 2–0.

Huuhkajat nousi peliin mukaan juuri ennen taukovihellystä, kun Nikolai Alho ja Joel Pohjanpalo alustivat Teemu Pukin taidokkaasti viimeistelemän 1–2-kavennuksen.

Toinen puoliaika alkoi kuten ensimmäinenkin. Sivuvapaapotku päätyi vapaaksi jääneelle Brennan Johnsonille, joka viimeisteli kylmän 3–1-iskun.

Pallonhallinnan 56-44 vieneen Suomen kiri ei käynnistynyt kunnolla missään vaiheessa. Huuhkajat ei kyennyt pallonhallinnasta huolimatta muodostamaan rangaistusalueelle painetta, vaan peli pyöri etäällä Walesin maalista. Maalintekoyritykset kirjattiin Walesille lopulta 12–11.

86. minuutilla tapahtui lopullinen ratkaisu, kun toppari Miro Tenho teki lohduttoman virheen ja menetti pallon alimpana Daniel Jamesille, joka kiersi hetkeä myöhemmin vaivatta Lukas Hradeckyn ja iski loppulukemat 4–1.     

Wales pelaa EM-jatkokarsintafinaalissa ensi viikolla Puolaa vastaan paikasta lopputurnaukseen. Suomen osana on esiintyä kotiyleisön edessä maaottelussa Viroa vastaan Olympiastadionilla.

Huuhkajat aloittaa Viro-ottelun jälkeen valmistautumisen Kansojen liigaan, joka starttaa sen osalta syyskuussa vierasottelulla Kreikkaa vastaan.

Wales - Suomi 4–1 (2–1)

Seuranta on päättynyt.

Teemu Pukki kommentoi ottelua Ylellä ottelun jälkeen. Maalintekijä myös totesi jälleen maajoukkueuransa jatkuvan syksyllä Kansojen liigassa.

– Jäätiin vähän jalkoihin. Tosi iso pettymys. Haluttiin päästä finaaliin, mutta se jäi nyt tekemättä. Maalit molempien puoliaikojen maaliin, erityisesti se jälkimmäinen, tappoi pelin, Pukki kommentoi Ylen lähetyksessä.  

– En osaa sanoa, miksi kävi näin. Pitää katsoa peli rauhassa.

90+6. Päätösvihellys aloittaa kotijoukkueen maltilliset juhlat. Wales on tänään vastaansanomattomalla tavalla parempi ja pelaa ensi viikolla paikasta EM-kisoissa. Suomen karsintaurakka on ohi.

90+4. Loppu on pelailua. Pallo pyörii laidoilla, eikä Huuhkajat kykene luomaan painetta rangaistusalueelle. Ottelu on loppuvihellystä vaille valmis.

90. Wales tekee vielä vaihdon, kun yksi ottelun sankareista Harry Wilson astelee vaihtoon. Ottelun lisäajaksi ilmoitetaan kuusi minuuttia. 

86. Miro Tenho menettää pallon alimpana Suomen pelaajana ja Daniel James karkaa, kiertää Hradeckyn ja iskee ottelun 4–1-loppuniitin. Suomen topparille karmea virhe, joka kostautuu pahimmalla mahdollisella tavalla.

85. Wales iskee vastaan, mutta Daniel Jamesin laukaus on helppo pala Hradeckylle. Suomen aika on hupenemassa, eikä murtautumisväyliä Walesin muodostelmasta löydy. Huuhkajat ei kykene tällä hetkellä luomaan minkäänlaista takaa-ajoa. Pallo pyörii kaukana Walesin maalista kotijoukkueen puolustaessa rauhallisin mielin ilman palloa. 

81. Wales saa jälleen erikoistilanteesta pallon maaliin, mutta tilanne todetaan videotarkastuksen myötä paitsioksi. 

77. Suomelta lisää vaihtoja: Joel Pohjanpalo ja Teemu Pukki sivuun, Benjamin Källman ja Fredrik Jensen kentälle. 

73. Suomelta ensimmäiset vaihdot: Oliver Antman korvaa Robin Lodin, Kaan Kairinen tulee Rasmus Schüllerin tilalle. 

71. Kieffer Moore pääsee haastamaan Hradeckyn, joka kuitenkin selvittää Ipswich-kärjen laukauksen. 

68. Daniel Håkans kaatuu rangaistusalueen rajalla, mutta vapaapotku kääntyykin toiseen suuntaan: Håkans katselee keltaista korttia filmaamisesta. Tilanteessa on kontakti, mutta Håkansin kaatuminen erotuomarin makuun ylimitoitettu. 

65. Harry Wilson taklaa Robert Ivanonia rumasti ja katselee heti perään keltaista korttia. Samaan aikaan Ilmari Niskanen ottaa lämpöä sivurajalla. Suomen ensimmäisestä vaihdosta olisi sen perusteella tulossa melko yllättävä.

62. Suomen menetystä seuraa muutamassa sekunnissa jälleen Walesin vastahyökkäys, jonka päätteeksi Harry Wilsonin laukaus viuhuu niukasti takatolpan ohi. 

60. Wales tekee ensimmäisen vaihdon. Maalin tehnyt ja alustanut David Brooks astelee sivuun ja avauskokoonpanoonkin odoteltu, lähes kaksimetrinen Kieffer Moore tulee kentälle.

58. Suomelta hyvä hyökkäys, jonka päätteeksi Alho löytää keskityksellään Pohjanpalon, jonka pusku ei kuitenkaan osu kohdilleen. Huuhkajilla hyvä vaihe, jonka on kuitenkin vähitellen johdettava konkreettisempiin tuloksiin. 

54. Jordan James hankkii varoituksen repimällä Daniel Håkansin laidalla kumoon.

50. Miro Tenho pysäyttää Harry Wilsonin voimakeinoin tilanteessa, jossa molemmat satuttavat itseään. Tenholle nousee tilanteesta varoitus. 

47. Wales saa sivuvapaapotkun ja iskee myös toisen puoliajan alkuun nopean maalin. Ethan Ampadu voittaa pääpallon, David Brooks jatkaa takatolpalle ja Tottenham-tähti Brennan Johnson siivoaa pallon lähes maaliviivalta verkkoon. Suomalaiset katsovat toiveikkaina avustavan suuntaa, mutta lippu ei nouse. 

46. Toinen puoliaika käynnistyy. Suomi nousi 14 vuotta sitten Pohjois-Irlantia vastaan kahden maalin tappioasemasta 3–3-tasapeliin. Nyt urotekoja taas kaivataan. Kumpikaan joukkue ei tee vaihtoja.

Suomi loi ensimmäisellä puoliajalla maaliodottamaa 1,12 maalin verran, mutta Walesin tehokkuus oli häkellyttävää siihen nähden, että kotijoukkueen odottama näytti vain lukemaa 0.62. Pallonhallinta Suomelle 58-42, maalintekoyritykset puolestaan sinivalkoisille 6-5.

45+2 Ensimmäinen puoliaika päättyy. Markku Kanerva kiiruhtaa pukusuojaan laatimaan uusia suunnitelmia. Suomi on Teemu Pukin maalin myötä jälleen iskuetäisyydellä. 

45+2. Avausjaksolle myönnetään lisäaikaa kaksi minuuttia. Suomen tärkeää kavennusmaalia tarkastettiin videolta, mutta Pukki vältti paitsion täpärästi. 

45. Suomi kaventaa hienon kombinaation päätteeksi! Alho ja Pohjanpalo alustavat, Teemu Pukki sijoittaa pallon etualanurkkaan. 

42. Suomelle kaksi vapaapotkua keskialueelta. Ensimmäisen siivoaa Wales-puolustus ja jälkimmäinen päätyy suoraan maalivahti Wardin näppeihin. 

37. Walesin vapaapotku rangaistusalueen rajalta painuu ylänurkkaan Neco Williamsin jalasta. Harry Wilson siirtää palloa aavistuksen ja Williams sijoittaa taidokkaasti yläkulmaan. Nyt on Suomi hankalassa paikassa.

36. Suomi on pelissä joka tavalla mukana. Pallonhallinta on sinivalkoisten eduksi tässä vaiheessa 64-36. Maaliodottamaa molemmat ovat luoneet käytännössä yhtä paljon: 0.41-0.40.

34. Harry Wilson tulittaa kaukaa 30 metristä hankalan laukauksen, jonka Hradecky kuitenkin torjuu. Tilanteessa myös paitsio. 

28. Wales kääntää peliä salamannopeasti. Brennan Johnson pääsee rangaistusalueella laukaisupaikkaan, mutta Miro Tenho saa jalkansa väliin. Tilanteesta vihelletään myös käsivirhe Suomen eduksi. 

26. Suomella pitkä pallonhallinta, mutta Wales on tukkinut kentän keskikaistan tiiviisti, eikä etenemisväyliä ole löytyä. Lopulta Pukki ja Lod rakentavat paikan Håkansille, joka kuitenkin laukoo ohi pallosta ja jatkotilanteessa Pohjanpalon laukaus blokataan. Suomella vahva vaihe käynnissä.  

22. Suomelle vapaapotku 35 metristä, mutta keskitys päätyy muutaman metrin väärään paikkaan. Wales lähtee vastahyökkäykseen, jonka Robin Lod katkaisee taklaamalla Neco Williamsin keltaisen kortin arvoisesti.

16. Kamara katkaisee maalintekijä Brooksin vaarallisen läpisyötön, josta käynnistyy Suomen vastahyökkäys. Daniel Håkans kirmaa laitaa pitkin, mutta ei pysty murtautumaan Walesin rangaistusalueelle.

9. Suomelle avautuu erinomainen maalipaikka. Robin Lod keskittää pallon rangaistusalueelle, joka päätyy Nikolai Alhon puskun jälkeen Daniel Håkansille, jonka viimeistely kohoaa kuitenkin lähietäisyydeltä yli.

8. Ottelun luonne muuttuu luonnollisesti Walesin aikaisen maalin myötä. Suomelle vaikuttaa avautuvan enemmän mahdollisuuksia pallonhallintaan ja pelin avaamiseen. Tenho-Ivanov-Peltola-topparikolmikko ei ole juurikaan pelannut yhdessä, tämä saattoi näkyä myös Walesin avausmaalissa.

3. Wales iskee ensimmäisestä paikastaan pallon maaliin! Kotijoukkue murtautuu keskeltä ja Harry Wilson pääsee laukomaan, jonka Hradecky vielä selvittää, mutta David Brooks sijoittaa irtopallon verkkoon. Suomen ottelu saa karmeimman mahdollisen alun.

1. Ottelu on alkanut!

Klo 21.41: Joukkueiden kapteenit – Tottenhamia edustava Ben Davies ja Leverkusenin Lukas Hradecky – johdattavat joukkueensa täydelle Cardiff City Stadiumille, jonka tunnelma on kaikesta päätellen jo katossa.

Klo 21.39: Walesin kokoonpanossa suurin yllätys on, ettei tuttu kasvo, liki kaksimetrinen Suomeakin vastaan aiemmin osunut kärkipelaaja Kieffer Moore ole avauskokoonpanossa. 

Klo 21.35: Ottelun alkuun on kymmenen minuuttia.Suomen vaihtopenkiltä löytyy kirjava määrä vaihtoehtoja: Richard Jensen, Arttu Hoskonen, Anssi Suhonen, Fredrik Jensen, Pyry Soiri, Kaan Kairinen, Oliver Antman, Jere Uronen, Benjamin Källman, Ilmari Niskanen. Näistä Bundesliigassa tällä kaudella paljon peliaikaa kerryttäneelle Fredrik Jensenille, Sparta Prahan keskikenttäpelaaja Kaan Kairiselle ja Nordsjaellandin Oliver Antmanille voi todennäköisimmin odottaa minuutteja tänään.

Klo 21.25: Walesin suunnalla ei vaikuteta olevan erityisen huolissaan Suomesta. Wycombea League Onessa tätä nykyä edustava hyökkääjä Sam Vokes sanoi BBC:n haastattelussa Suomen olleen yksi parhaista mahdollisista arvontatuloksista Walesille. Walesilaismedian ennakoinnit ovat ohittaneet Suomen muutenkin pääasiassa olankohautuksin. Mainintoja on ollut saarella kovaa jälkeä aikanaan tehneestä Pukista sekä Bundesliiga-tähti Hradeckysta.

Klo 21.10: Markku Kanerva vahvisti ilmoitetun ryhmityksen erilaiset variaatiot Ylen haastattelussa:

– Totta kai se mukautuu sen mukaisesti, miten korkealla Walesin wingbackit Connor Roberts ja Neco Williamsovat heidän ryhmityksessään, he voivat olla jopa muodossa 4-4-2.

– Hyökkäämme pääasiassa ryhmityksellä 4-3-3. Haluamme luoda keskikentälle ylivoiman, kun heillä on lähtökohtaisesti kaksi keskikenttäpelaajaa keskustassa.

Klo 20.56: Suomen ryhmityksen voi odottaa ilmoituksesta huolimatta olevan myös muodossa 5-3-2, jossa Daniel Håkans ja Nikolai Alho pelaisivat leveällä wing-backeina. Ottelun alkuun on vajaat 50 minuuttia.

Klo 20.42: Muutamia Markku Kanervan valintoja voi pitää yllättyksenä. 4-3-3-muodossa ilmoitetusta ryhmästä penkille jäävät viime aikoina paikkaansa Huuhkajien avauskokoonpanossa vakiinnutanut keskuspuolustaja Arttu Hoskonen, kokenut laitapuolustaja Jere Uronen, keskikenttäpelaaja Kaan Kairinen ja laitapelaaja Oliver Antman. Kanerva vihjaili ennen ottelua yllätyksillä kokoonpanossa ja sellaisia saatiin. 

Klo 20.36: Suomen avauskokoonpano on julkaistu.

Klo 20.34: BBC:n otteluennakossa nostetaan Suomen osalta esiin kapteeni Lukas Hradeckyn merkitys niin maajoukkueelle kuin tämän toistaiseksi voittamattomalle seurajoukkueelleen Leverkusenille.

Klo 20.22: Suomen miesten jalkapallomaajoukkue ei ole 112-vuotisen historiansa aikana ollut koskaan virallisessa ottelussa rangaistuspotkukilpailussa. Tilanne on sama Walesin kohdalla. Tänään ottelu pelataan joka tapauksessa ratkaisuun asti. Maalivahtivalmentaja Antti Niemi kertoi Wales-matkan alla perehtyneensä kotijoukkueen potentiaalisiin rankkarilaukojiin ja näiden mahdollisiin ratkaisuihin pilkuilla. Maalivahti Lukas Hradecky kertoi vastustajan laukojien tarkemman tutkimisen alkavan vasta jatko-ottelun jälkeen, tilanteen niin vaatiessa. 

Klo 20.06: Illan muissa EM-jatkokarsintaotteluissa Bosnia ja Hertsegovina kohtaa Ukrainan, Israel Islannin, Kreikka Kazakstanin ja Puola Viron. Nämä ottelut ovat katsottavissa MTV Katsomossa. 

Klo 19.38: Wales sijoittui EM-karsintalohko D:ssä kolmanneksi suoran kisapaikan ansainneiden Turkin ja Kroatian jälkeen. Lohkon päättäneessä marraskuun karsintaikkunassa maa pelasi 1–1-tasapelit Turkin ja Armenian kanssa. 

Klo 19.28: Suomalaiskannattajia on matkustanut Walesiin omiensa tueksi arviolta noin 1700. Matka stadionillekin on sosiaalisen median perusteella alkanut.

Klo 19.21: Wales on voittanut viimeisestä kuudesta maaottelustaan kolme ja pelannut kolme tasan. Joukkoon lukeutuu myös viime syksyn 2–1-voitto maailman kärkimaihin lukeutuvasta Kroatiasta. Walesin ja Suomen viimeisin kohtaaminen päättyi syksyllä 2021 maalittomaan tasapeliin Helsingissä. Vuonna 2020 Wales voitti Suomen Kansojen liigassa kahdesti. 

Klo 19.13: Kansinvälisessä jalkapallossa laajasti tunnettu ja käytetty tilastopalvelu Opta laski etukäteen omat todennäköisyytensä illan ottelun osalta. Sen mukaan Walesin voiton todennäköisyys on 50,6 prosenttia. Tasapelille Opta antaa 26,4 prosentin mahdollisuuden ja Suomen voitolle 23,1 prosentin todennäköisyyden. 

Klo 19.10: Tervetuloa seurannan pariin! Otteluun alkuun on vielä kaksi ja puoli tuntia. Avauskokoonpanot eivät ole vielä tiedossa, ja niihin kohdistuukin nyt poikkeuksellinen mielenkiinto. Päävalmentaja Markku Kanervalla on Robert Taylorin ja Marcus Forssin poisjäänneistä huolimatta käytettävissään tavallista enemmän vaihtoehtoja sekä hyökkäyspäähän että keskikentälle.

Lue myös:

    Uusimmat