Poliisi otti 20 henkilöä kiinni koronarajoituksia vastustavassa mielenosoituksessa Helsingissä: Kiinniotetut saavat sakon niskoittelusta

10:36
MTV Uutiset Liven lähetys paikan päältä näyttää, miten Suurkulkueeksi nimetty mielenosoitus eteni.

Koronarajoituksia vastustava mielenosoitus järjestettiin lauantaina Helsingin keskustassa. Poliisi ei saanut ilmoitusta mielenosoituksesta etukäteen.

Poliisin iltapäivästä julkaiseman tiedotteen mukaan poliisi otti kiinni yhteensä 20 mielenosoittajaa, jotka tulevat myös saamaan sakon niskoittelusta poliisia vastaan. Lisäksi 10 henkilöauton kuljettajaa sai sakon häiritsevästä ajosta osana mielenosoitusta.

Helsingin poliisin johtokeskuksesta kerrotaan MTV Uutisille, että kiinniottotilanteissa poliisin neuvoja ja kehotuksia hajaantumisesta ei ole noudatettu. 

Mielenosoitusta paikan päällä seurannut MTV Uutisten toimittaja Ismo Puljujärvi kertoi nähneensä kiinniottotilanteita.

– Poliisi on kertonut ottaneensa kiinni ihmisiä, ja olen nähnyt myös omin silmin kiinniottoja. 

8:43

Suurkulkue eteni lopulta Helsingin Kauppatorille. Katso toinen livelähetyksemme Kauppatorilta. 

Huutelua virkavallalle ja medialle

Puljujärven mukaan tunnelma kiristyi kulkueen edetessä. Virkavallalle ja medialle huudeltiin.

– On väitetty, että media lietsoo koronapelkoa, Puljujärvi kertoo. 

Kulkueessa oli kävellen osallistuvien lisäksi mukana myös autoja.

Puljujärven mukaan kulkueessa ei näkynyt koronaturvallisuus.

– Mielenosoittajilla ei näy kasvomaskeja, ja ihmiset ovat halanneet toisiaan.

Poliisi kertoi ennen mielenosoitusta varautuneensa hajoittamaan kulkueen, jos se on vaarassa muodostua isoksi joukoksi pienistä mielenosoituksista. Poliisi ei ollut saanut ilmoitusta Suurkulkueeksi nimetystä mielenosoituksesta.

Poliisi sai etukäteen ilmoituksen ainoastaan kahden hengen mielenosoituksesta.

Suurkulkueeksi nimetty mielenosoitus eteni Pikkuparlamentin puistosta Narinkkatorille, ja siitä Kaivokadun kautta kohti Kauppatoria. 

Poliisi kertoo Twitterissä, että kulkueeseen osallistui matkan varrella enimmillään 300 ihmistä, Kauppatorilla noin 100. Facebookissa Suurkulkueeseen on ilmoittautunut noin 300 osanottajaa.

Juttu päivitetty 10.4.2021: Päivitetty otsikkoon sekä juttuun kiinniotettujen lukumäärä kymmenestä kahteenkymmeneen, sekä tieto kymmenen henkilön henkilöautoilla mielenosoitukseen osallistuneiden sakoista.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja