MTV:n tiedot: Vanki hyökkäsi vartijan kimppuun Helsingin vankilassa, toinen vanki meni väliin – hyökkääjä kertoi halunneensa seksiä

MTV Uutisten tietojen mukaan vanki hyökkäsi vanginvartijan kimppuun Helsingin vankilassa. Toinen vanki puuttui tilanteeseen ja vartija onnistui hälyttämään apua.

Helsingin vankila vahvistaa MTV Uutisten tiedot.

– Meillä on tällainen tapaus selvittelyssä, sanoo turvallisuudesta vastaava apulaisjohtaja Tero Uuranmäki.

MTV:n tietojen mukaan hyökkäys tapahtui viikko sitten maanantaina yksintyöskentelytilanteessa. Vanginvartija oli naispuolinen ja niin kutsuttu kokelas, eli suoritti vasta vartijakurssia.

Äkisti eräs vanki ryhtyi työntämään väkivalloin vartijaa erääseen huoneeseen ja oli juuri lyömässä häntä, kun toinen vanki meni tilanteeseen väliin. Tässä kohtaa vartijan onnistui hälyttämään muuta henkilökuntaa avukseen.

Tilanteeseen puuttunut vanki oli niin kutsuttu "putsari", joka saa liikkua vankiosastolla muita vankeja vapaammin. Putsariksi pääseminen edellyttää vangilta hyvää käytöstä ja aktiivisuutta.

– Vartijakokelas toimi todella hienosti tilanteessa. Tämä oli poikkeuksellinen tapahtuma ja käsittääkseni ensimmäinen, jossa henkilökuntaan on kohdistunut Helsingin vankilassa suora hyökkäys, Uuranmäki kertoo.

Vankila selvittää asiaa

MTV:n tietojen mukaan vanginvartijan kimppuun hyökännyt vanki kertoi motiivikseen sen, että halusi seksiä. 

– Kuten sanottua, asia on meillä selvittelyssä. Jos epäilemme asiassa rikosta, tutkinta siirretään poliisille, Uuranmäki toteaa.

Poliisille ei ole siis tehty vielä ilmoitusta tapahtuneesta?

– Ei ole.

Yksintyöskentely on riski

Vankilavirkailijain liiton puheenjohtaja ja pääluottamusmies Antti Santamäki pitää tapahtunutta valitettavana.

– Järkyttävää, että työtehtävissä pääsee tapahtumaan tällaista. Onneksi tällä kertaa vältyttiin vakavammalta tapahtumalta, mihin tilanne olisi voinut johtaa, Santamäki sanoo.

– Olemme olleet huolissamme ja puhuneet julkisuudessa jo kauan vankiloiden henkilökuntapulasta ja vanginvartijoiden yksityöskentelystä.

Ammattiliiton mukaan vartijoiden ei pitäisi joutua työskentelemään yksin, mutta käytännössä vankiloissa ei ole riittävästi henkilökuntaa, jotta tämä toteutuisi.

– Ongelmana on myös se, että tällä hetkellä Rikosseuraamuslaitoksen työnantajakuva on niin heikko, että työntekijöiden saaminen on valitettavasti erittäin vaikeaa. Ja tällaiset tapahtumat eivät varmasti houkuttele alalle.

Lue myös:

    Uusimmat