MTV:n kysely: Yhteiskuntasopimus ei onnistu vielä elokuussa – "Suomi näivettymisen kierteessä"

Yhteiskuntasopimus ei synny hallituksen kaavailemassa aikataulussa 1:51

Yhteiskuntasopimuksen syntyminen hallitusohjelmassa alun perin kaavaillussa aikataulussa ennen elokuun loppua on erittäin epävarmaa, sanovat ammattiliittojen puheenjohtajat. MTV:n kyselyssä ammattiliitojen puheenjohtajat kannattavat sopimusta, mutta aikataulu ja sopimuksen ehdot eivät sellaisenaan mene läpi. 

Suomen suurimman sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn puheenjohtajan Rauno Vesivalon mukaan aikataulu on liian tiukka.

– Täytyy olla realisti. Aikataulu on aivan liian tiukka, jos siihen kohtaan halutaan sopimuksen syntyvän.

– Aluksi pitää lähteä jonkin asialistan perusteella neuvottelemaan, millainen yhteiskuntasopimus mahdollisesti on, ja siihen pitää olla riittävästi aikaa. Kaikkien osapuolten on saatava kertoa omat mielipiteensä. Sopimuksen saamiseen tarvitaan yhteisymmärrys.

Ensin luodaan agenda

Hallitus ja ay-pomot ovat pitkälti samoilla linjoilla siinä, että Suomi on "näivettymisen kierteessä", koska talous ei kasva, työttömyys on korkealla ja kilpailykyky on rapistunut.

Sitoutuvatko osapuolet yhteiskuntasopimukseen 21.8. mennessä?

Ei                     60 %      
Kyllä       28 %     
En osaa sanoa         12 % 


Ammattiliitto Pro:n puheenjohtaja Jorma Malisen mukaan elokuussa voidaan saada asialista, jonka pohjalta päästään neuvottelemaan.

– Silloin luodaan agenda siitä, mistä lähdetään neuvottelemaan. Sopimuksessa on niin suuria asioita.

– Tällä hetkellä sopimuspöydässä vallitsee epätasapaino. Toisessa vaakakupissa on hallituksen ja työantajaliittojen tavoitteet, ja toisessa palkansaajajärjestöjen tavoitteet. Nyt vaakakupit eivät ole tasapainossa, eikä silloin synny sopimusta, toteaa Malinen.

MTV:n kyselyssä vastaajia: 43 ammattiliittojen puheenjohtajaa

Vastausprosentti 54 %

Kyselyaika 2.-14.7.2015

Lähde: Think if Laboratories 

Palvelualojen ammattiliiton PAM:in puheenjohtaja Ann Selin kuuluu myös epäilijöiden joukkoon aikataulun suhteen.

– Aikataulu on kovin tiukka ja siinä mielessä olen varovainen vastauksessani. Sitoutuminen on niin vahva sana. Varmasti siihen mennessä katsotaan, mitä sopimus pitää sisällään, mutta etukäteen sitoutumista en kyllä tohdi luvata, lisää Selin.

Lue myös:

    Uusimmat