MTV:n erikoishaastattelu: Mies, joka salakuljettaa apua Suomesta sodan keskelle

Adham haluaa kertoa heidän tarinansa, siitäkin huolimatta, että tarinoita on yhtä monta kuin on syyrialaista, reilusti yli 20 miljoonaa. Heistä pakosalla on joidenkin arvioiden mukaan yli puolet.

Neljä vuotta sitten hän ei enää kestänyt seurata sivusta tapahtumia, jotka vyöryivät silmille televisiosta.

– Päätin lähteä itse paikan päälle ja antaa sen avun, jonka pystyn, ne säästöt, joita olen Suomessa saanut kerättyä. Kun huomasin siviilien hädän siellä, elämäni prioriteetit muuttuivat, hän sanoo.

– Olen nähnyt, miten monet aiemmin rikkaista syyrialaisista ovat menettäneet kaiken ja elävät nyt köyhyysrajan alapuolella, kun kaikki on tuhottu.

Tämän vuoksi Adham on vienyt apua entiselle kotiseudulleen 3,5 vuoden aikana 21 kertaa. Viimeisimmältä matkaltaan hän palasi alle viikko sitten – matkalta, joka purkautui unihuutona lentokoneessa.

Syyrian tunnetuin lelusalakuljettaja

– Onko tässä mitään järkeä, mutainen, väsynyt Adham miettii jossain Turkin ja Syyrian rajalla, reitillä, jota viranomaiset eivät tiedä.

Painavat laukut, joiden sisällä on satoja tiiviisti pakattuja leluja, ovat lähellä lentää mäkeen.

Hän on raahannut kymmenien kilojen painoisia laukkuja jo 17 tuntia. On ollut vuoristoa, jokia, kaatuneita puita, jyrkkiä teitä.

– Painajainen, joka ainoa kerta, Adham tiivistää matkan tunnelmat.

Turkkiin asti kaikki on sujunut vaikeuksitta, onhan Adhamilla Suomen passi, jolla pääsee liikkumaan ilman viisumeita. Viimeinen siirtymä, Turkin rajan yli Syyriaan, Adhamin toiseen kotimaahan, on se vaikein.

Voimia tuo ajatus siitä, että ”Syyrian tunnetuinta lelujen salakuljettajaa” jo odotetaan.

Ensimmäisenä salakuljettamisesta tulevat mieleen aseet, huumeet ja rikollisuus. Harvemmin salakuljettajan repussa on satoja pieniä nyssäköitä, jotka sisältävät leluja. Takana on nyt neljä salaista reissua tällaisin varustein.

– Monet kysyvät, miten voit nähdä näin paljon vaivaa pelkkien lelujen takia. Vastaan, että katsokaa itse, kun lapset tulevat ja näette heidän ilmeensä, Adham sanoo.

– Lapsilla ei ole sodan keskellä mitään, mutta sielläkin he haluavat leikkiä. En halua nähdä, että lapset leikkivät pyssyillä tai rakentavat itse aseita – haluan nähdä, kuinka sielläkin lapset pelaavat pallolla tai leikkivät nukeilla tai autoilla.

Tämän vuoksi painava reppu on aina kulkenut perille saakka miehen matkassa, ensimmäisestä avustusreissusta alkaen.

– Viime reissulla eräs pieni poika veti minut katsomaan lelujaan. ”Setä setä, katso, kaikki nämä olen saanut sinulta”, Adham muistelee.

Tutut lelut, hyvässä järjestyksessä, pienen lapsen suurimmat aarteet sodan keskellä.

Kirkas, onnellinen katse keskellä kaaosta ja raunioita on suurin kiitos, jonka lelujen salakuljettaja voi saada.

Lisäksi hän kuljettaa repussaan monivitamiinitabletteja aliravitsemuksesta kärsiville lapsille.

”Antakaa minun mennä kotiin”

Adhamin järjestön Suomi Syyria Yhteisön toimintaperiaate on, että apu viedään aina perille asti itse. Mukana ei ole kolmansia osapuolia, jotka nostaisivat avustustyön kustannuksia tai vetäisivät välistä.

Kaikki sujui helposti monta vuotta, mutta viisi kuukautta sitten kriisi kärjistyi. Viralliset reitit Syyriaan suljettiin.

– Raja muuttui taistelurintamaksi, eikä sisään tai ulos pääse normaalisti jonottamalla. Yhtäkkiä meille tehtiin mahdottomaksi päästä omaan maahamme. Itselleni on ollut henkisesti vaikeinta ymmärtää, miksi minun täytyy salakuljettaa apua, miksi en vain voi sanoa, että olen syyrialainen, antakaa minun mennä kotiin, Adham sanoo.

Järjestön rekisterissä on 350 syyrialaista orpolasta, joita Suomessa olevat lahjoittajat tukevat rahallisesti kuukausittain. Näiden kummien raha kulkee suoraan orpolapsille ja heidän auttajilleen Syyriaan, lelukuorman joukossa.

– Yhteistyötä paikallisten kanssa tehdään toki perillä, mutta lahjoittajien täytyy nähdä miten me toimimme ja minne apu viedään. Syyrian kaltaiseen maahan ei tällä hetkellä voi vain lähettää rahaa.

Lahjoittajien on luotettava Adhamin sanaan avustusten kuljettamisesta. Todisteeksi hän kuvaa matkojaan ja jakaa kuvia ja videoita järjestön Facebook-sivuilla.

Kuolemanvaara leijuu ilmassa

Sota on kestänyt Syyriassa viitisen vuotta. Maaliskuussa 2011 Syyriassa alkoi hallinnonvastainen kansannousu arabikevään liikehdinnän innoittamana.

Mielenosoituksiin vastattiin väkivallalla. Lopulta oppositioliike alkoi aseistautua, ja kansannousu muuttui sisällissodaksi.

Vuoden ovat jättäneet jälkensä koko maahan ja sen jokaiseen kansalaiseen.

Erityisesti orvot ovat lähellä Adhamin sydäntä. Heitä arvioidaan olevan Syyriassa jopa miljoona. Hän avustaa ihmisiä ja lapsia Aleppon alueella.

Aleppo on saman nimisen hallintoalueen pääkaupunki. Se sijaitsee Syyrian pohjoisosassa lähellä Turkin vastaista rajaa. Kaupunki ja sen asukkaat ovat kärsineet pahasti vuonna 2011 alkaneesta sodasta.

– Varsinaisia orpokoteja ei ole, vaan avustamamme orvot asuvat sukulaisten luona. Perheellä voi olla jo monta lasta itsellään ja yhtäkkiä heille tulee asumaan kolme, neljä sukulaislasta.

Syyriassa työn löytäminen on tällä hetkellä melkeinpä mahdotonta. Rahaa on vähän, kauppaa ei synny, rajat ovat kiinni.

Perustarvikkeita on saatavilla, jos rahaa on. Adhamin mukaan esimerkiksi Aleppossa arki sujuu, mutta kaiken yllä leijuu jatkuvasti kuolemanvaara.

– Epätoivo aiheuttaa sen, että ihmiset saattavat repiä kasseja meidän avustajienkin käsistä. Se tekee minut surulliseksi, että oma kansani joutuu tekemään näin. Olemme olleet vauras, vieraanvarainen maa, joka on ottanut pakolaisia vaikka kuinka paljon menneinä vuosina.

Adham uskoo, että syyrialaiset löytävät kyllä keinot selviytyä kriisioloissakin.

– Syyria ei ikinä kuole nälkään. Ennen sotaa vaihtoehtoja oli tuhansia, nyt niitä on muutamia. Luksusta ei enää etsi kukaan, ihmiset etsivät sellaista, mitä on saatavilla.

Syyriaan tuodaan tällä hetkellä tavaroita lähinnä Turkista. Näitä tavaroita ostetaan paikan päältä avustusrahoilla ja jaetaan ruokakasseina tarvitseville.

Elämä pelottaa kuolemaa enemmän

Riskit avustusmatkoilla ovat suuria, mutta Adham kokee olevansa turvassa. Yksin ei pidä liikkua, sillä alueet ovat tarkkaan jaettuja – yhtäkkiä voi vahingossa kulkea esimerkiksi Isisin puolelle.

– Minulla on turvatiimi mukana, he hakevat minut heti rajalta. Ilman heitä työ ei onnistuisi. On paljon roistoja, jotka haluavat hankaloittaa avustustyötä, kidnapata, ryöstää tai jopa tappaa ihmisiä pikkurahan takia.

Adhamin mukaan Isis tuli Aleppoon muutama vuosi sitten ja oli vahvasti läsnä kaupungissa. Heti uhkaa ei ymmärretty.

– Sen jäseniä tuli Irakista, suuri osa vankiloista, mukamas auttamaan Syyrian kansaa. Myöhemmin heidän suunnitelmansa kuitenkin paljastui aleppolaisille. Isis halusi alistaa heidän omien siipiensä alle, Adham kertoo.

– Isis oli kuin syöpä. Se aiheutti enemmän haittaa kuin hyötyä. Lopulta heidät häädettiin kaupungista ja koko maakunnasta.

Aleppon maakunta on siis Syyrian mittakaavassa tällä hetkellä melko turvallinen paikka. Sinne on paennut valtava määrä pakolaisia eri puolilta Syyriaa sekä naapurimaista.

Silti sielläkään ei voi huokaista helpotuksesta. Erään aleppolaisen sanoin: Kuoleminen Aleppossa ei ole pelottavaa. Asuminen sen sijaan on.

– Aamusta iltaan täytyy pelätä. Illalla sitä miettii, mitä tapahtuu yöllä, tuleeko pommeja, herääkö aamulla. Toisaalta kansalaiset ovat jo tottuneet pamauksiin ja laukauksiin – ne ovat erään aleppolaisen mukaan heille ”kuin linnunlaulua”, yhtä normaalia.

Myös Adhamin vieressä on räjähtänyt pommi, joka pudotettiin ilmasta. Tuho voi iskeä koska tahansa. Länsi haluaa sekä nujertaa Isisin että syrjäyttää Assadin. Venäjä sen sijaan tukee Assadia. Isis haluaa vallata Islamilaisen valtion nimissä.

– Koko maailma pommittaa nyt Syyriaa ilmasta. Maan päällä kansaa uhkaa Isis, Adham kuvailee syyrialaisten tilannetta.

Talvi uhkaa kotinsa jättäneitä

Lelut ja ruoka eivät kuitenkaan riitä vielä siihen, että lasten ja nuorten tulevaisuus Syyriassa näyttäisi valoisalta. Koulurakennukset ovat tuhoutuneet pommituksissa, mutta tiedonjano on valtava.

Adhamin järjestö on saanut rakennettua alueelle myös kouluja, jotka palvelevat valtavaa lapsijoukkoa. Tiloja on ala- ja yläasteelle sekä lukiolle.

– Tilat eivät kuitenkaan riitä kaikille halukkaille. Kuudesluokkalainen saattaa olla kolmasluokkalaisten tiloissa, kun kokee, että parempi sekin kuin olla teltassa tekemättä mitään, Adham kertoo.

Adhamin mukaan Syyriassa moni kokee, että ainoastaan pakolaisleirillä on tällä hetkellä turvassa pommituksilta ja terroristeilta. Elämä valtavissa telttakylissä ei ole kuitenkaan helppoa – ei ainakaan nyt, kun sateet ovat piiskanneet aluetta.

– Monta päivää kestäneet sateet ovat muuttaneet pakolaisleirit aivan mutavelliksi, mahdottomiksi asua. Teltat, jotka ovat tarkoitettu puolen vuoden asumiseen, ovat olleet käytössä jo viisi vuotta. Lisäksi talvi on tulossa, joten monet teltat romahtavat lumen painosta, Adham kertoo.

Eikä kaikilla ole edes telttaa päänsä päällä.

Kun työ Syyriassa on tehty, alkaa kotimatka. Tilanne on sama kuin mennessä: Hankalinta on Turkin ja Syyrian rajalla, sen jälkeen Suomen passilla kaikki sujuu helpommin.

– Tässäkin rajanylityksessä täytyy käyttää salakuljettajia. On tietty aika, paikka ja reitti, jota käytetään. Onneni on, että minulla on hyviä, arvokkaita kontakteja.

Adhamin sydän särkyy, kun hän näkee syyrialaisia istumassa rajaseudulla oliivipuiden alla, miehiä, naisia ja lapsia, vanhuksia, jotka odottavat rajan ylittämistä. Kyytejä kun tarjoaa moni sellainenkin, joilla ei ole minkäänlaista tietoa tai osaamista, ja joukossa on myös huijareita.

– Monet heistä sanovat lähdön syyksi sen, että Syyriassa kuolema on varma. Ei ole kouluja, ei terveydenhuoltoa, selviytymisen mahdollisuuksia ei enää ole. He kertovat, että kevyillä aseilla ei voi taistella hävittäjiä vastaan, siksi miehetkin perheineen pyrkivät pois.

Pienenpieni pisara valtameressä

Kun Syyrian raja on ylitetty, ollaan jo elämän puolella. Apua on mahdollista saada yhteiskunnalta, tutuilta – ja vaikka mitään ei olisi, on kuitenkin mahdollisuus elää ilman pelkoa pommeista ja kuolemasta.

– Turkki on Syyrian keuhkot, ilman Turkkia syyrialaiset olisivat jo tukehtuneet. Turkin rajat alkavat kuitenkin tulla vastaan, samoin naapurimaan Libanonin, ne ovat ottaneet vastaan jo miljoonia ihmisiä. Rikkaaseen, avaraan Suomeen pakolaisia on tullut suhteessa hyvin pieni määrä, ja olemme jo kriisissä ”pakolaisvyöryn” takia, Adham suhteuttaa.

Pakolaisten myötä Eurooppaan voi tulla myös ongelmia. Kaikki eivät turvapaikkaa tarvitse, myös terroristien liikkuminen heidän joukossaan on mahdollista.

Hän ei kuitenkaan näe muuta vaihtoehtoa kuin auttaa.

Rami Adham

– En oikein edes ymmärrä kysymystä siitä, miksi ihmisiä pitäisi auttaa. Eikö riitä, että on ihminen, jolla on tunteita?

Adham sanoo, että välillä oma toiminta tuntuu aivan pienenpieneltä pisaralta valtameressä.

– Tilanne on todella turhauttava, mutta meidän täytyy tehdä vain tuplasti enemmän töitä. Moni täällä Suomessa ei oikein edes tiedä, miksi siellä soditaan ja miten apua viedään perille. Monet avustusjärjestöt kun eivät uskalla mennä pahimmille kriisialueille.

Ensimmäiset matkat olivat Suomen rauhaan tottuneelle miehelle vaikeita, mutta ajan myötä pelkoon on tottunut. Henkisesti kokemuksista ei kuitenkaan helpolla toivu, jos koskaan.

Tapahtumat tulevat usein uniin.

– Pahin painajaisistani on kuitenkin se, että olen joutunut vangiksi. Unissani saatan myös huutaa ihmisille, että menkää piiloon, menkää suojaan. Tai sitten olen keskellä pommitusta tai ammuskelua, hän kertoo.

Herätessään Adham voi sanoa vierustoverilleen tai perheelleen, että ”ei hätää, olen kunnossa”. Syyriassa on kuitenkin tuhansia heitä, jotka eivät herää painajaisestaan - eivät välttämättä enää ikinä.