Latvia aikoo pitää rajansa tiukasti suljettuina myös mahdollisilta kutsuntoja pakoilevilta venäläisiltä reserviläisiltä. Rajan toiselle puolelle pääsevät lähinnä vain rekat.
Maan ulkoministeriö on ilmoittanut, että turvallisuussyiden takia Latvia ei myönnä viisumeita liikekannallepanon takia turvapaikkaa hakeville.
Humanitäärisiksi syiksi hyväksytään vain erittäin poikkeukselliset asiat. Latvialaisten mielestä myös Suomen pitäisi sulkea rajansa tehokkaammin.
– Jonot ovat kilometrien mittaisia ja rajan yli pääsyä voi joutua odottamaan jopa 4–5 vuorokautta. Tulli puolestaan tarkastaa, ettei lastina ole mitään pakotelistalla olevaa, raportoi Latvian ja Venäjän rajalta Terehovasta MTV Uutisten toimittaja Petri Saraste.
– Henkilöautoja ja niiden matkustajia tulee läpi toistasataa vuorokaudessa, Saraste jatkaa.
Lue myös: MTV Venäjän rajalla: Valeri, 25, pakkasi koko elämänsä reppuun ja lähti: "Minua onnisti"
Terehovan raja-aseman päällikön, majuri Aleksejs Kakaulinsin mukaan suurin osa tulijoista on ukrainalaisia. Lisäksi joukkoon mahtuu esimerkiksi Euroopan unionin kansalaisia ja viime aikoina moldovalaisten osuus on kasvanut, koska ilmatila Moldovan ja Venäjän välillä on suljettu.
Rekkamiehiä hankala rajatilanne hermostuttaa. MTV:n haastattelema Oleg on ajanut Latvian ja Venäjän väliä kymmenen vuotta. Tällä kertaa lastina ”sattuu olemaan viiniä”.