MTV Filippiineillä: Itkuiset kasvot särkevät sydäntä

Pahville, paperille, vanerille, laudanpätkälle kirjoitettuja vetoomuksia. Selkein tikkukirjamin. Sinisellä liidulla kirjoitetut taistelivat luettavuudesta sadetta vastaan.

Lähestyttäessä Bogo Cityä Cebun saaren pohjoisosassa lapset reunustavat tietä yllä mainittuine kyltteineen. Lapsia on paljon.

Kylttejä on myös tagalogiksi, mutta suurin osa on englanniksi. Paitsi että se on maan toinen virallinen kieli, viesti menee paremmin perille Bogossa käyvien ulkomaalaisten kautta. Tuhojen ja avuntarve näkyvät ilman näitä pyyntöjäkin, mutta lasten itkuiset, surulliset kasvot ja likaiset vaatteet särkevät sydäntä. Vain pienimmät heistä, tuskin taaperoja isommat, leikkivät ja juoksentelevat, koska eivät vielä ymmärrä tapahtunutta.

Ohi ajavasta henkilöautosta heitetään keksien kokoista ruokaa. Älkää nyt pienimmät lapset rynnikö autojen alle!

Apua kuitenkin tarvitaan lisää nopeasti, ja jälleenrakennuksen aikaan.

Mediahuomio on kohdistunut Leytelle ja erityisesti Taclobaniin. Se on suuri kaupunki, missä tuhot ovat taifuunin nostamien vesimassojen takia massiiviset. Kuvat muistuttavat tsunamista 2004.

Bogo säästyi vesivyöryltä, mutta tuulilta sekään ei ollut suojassa. 

Haiyanin jäljiltä tienvarsilla ja kaupungin keskustassa hökkeleitä ja hieman vahvemminkin rakennettuja taloja on hajalla, palasina, rikkinäisinä puunkappaleina. Kivitaloista on irronnut kattoja ja ikkunoita on lentänyt saranoiltaan. Jääkaappeja ja vessanistuimia makaa rikkinäisinä. Onnekkaiden kodit ovat säästyneet suuremmitta vahingoitta.

Bogo on suurehko kaupunki mutta syrjäseutua. Lähellä ei ole isoa lentokenttää. Monen sadantuhannen asukkaan Cebusta on kolmen tunnin ajomatka, vaikka kilometripylväitä on vain sata. Päätiekin sinne on kapea - joskin paikoin hyvässä kunnossa ja tänään siellä levitettiin asvalttia -  ja liikenne hidasta: kulkuneuvoja on paljon, ja tie kulkee puoliväliin saakka asuinyhteisöjen läpi.

Bogoon on tullut apua kotimaasta ja kansainvälisiltä järjestöiltä. 

Bogossa paikallinen sokeritehdas on järjestänyt tuotantoalueensa ulkopuolelle vievän vesiputken.

Moni bogolainen ja lähiseudun ihminen saa tulonsa sokeripelloilla ja -tehtailla. Bogossa tapaamani sokeritehtaan johtaja Alfred Acopanin mukaan on autettava myös muita kuin omia työntekijöitä. Hänen mukaansa ihmiset on saatava takaisin jaloilleen pian. Se on hyväksi heille itselleen, mutta tyynnyttää myös yhä vain kasvavaa turhautumsta ja epätoivoa, levottomuuksien polttoainetta.

Vesi, ja vedettömyys, on kriittistä.

Suomessa muutaman tunnin tekninenkin vesikatko saa helposti ärsyyntymään. Ei pääse suihkuun, pyykkäämistä on lykättävä. Juomavettä saa kuitenkin lähikaupasta, sitä piisaa myös ruoanlaittoon. Bogossa tämä itsestäänselvä elinehto on niukilla.