Movetron ei jäänyt 90-luvulle – Päivi Lepistö hehkuttaa bändillä riittävän kysyntää

Ysärimusiikki on jo muutaman vuoden ajan ollut huippusuosittua retroilua. Menestyksestä nauttii myös Movetron-yhtye.

Romea ja JuuliaRistinolla ja Ei kenenkään maa -kappaleista tunnettu Movetron on keikkaillut ahkerasti kesän aikana.

Eilen lauantaina yhtye nähtiin esiintymässä myyntimies Jethro Rostedtin 40-vuotisjuhlissa. Edellisenä viikonloppuna bändi lepäili, mutta Movetronin solisti Päivi Lepistö kertoo MTV.fi:lle vapaiden viikonloppujen olleen vähissä tänä kesänä.

– Sitä ennen mentiin juhannuksesta lähtien joka viikonloppu. Heinäkuussa oli välillä kaksikin keikkaa päivässä. 

Lepistön mukaan keikkatahti on ollut erittäin kiitollinen bändille, joka on ollut kuvioissa kuitenkin jo muutaman kymmenen vuotta.

– Olen ollut kiitollinen tästä tilanteesta. On saatu tehdä hikisiä keikkoja, mutta ihan helkkarin hauskaa on ollut.

Movetron on hyötynyt muiden eurodance-yhtyeiden lailla siitä, että ysärihitit raikaavat radioiden erikoisohjelmissa ja festivaaleilla.

– Se on nyt ollut jo muutamia vuosia hypessä, mutta tämä kesä on ainakin meidän osalta kruunannut kaiken. Hienoja festareita ja mahtavia yleisöjä on ollut, Lepistö jatkaa tyytyväisenä. 

Movetron julkaisi myös uuden Jatkot-nimisen albumin kesäkuun alussa. Levyltä löytyy kappale nimeltään Lanteisiin, joka oli eilen syntymäpäiviään viettäneen Jethro Rostedtin toivekappale keikkalistaan. 

Lue myös:

    Uusimmat