MOT: Pankit ajoivat IT-buumin aallonharjalla ratsastaneen Elcoteqin konkurssiin – nyt yhtiön ex-omistajat sotivat entisiä rahoittajiaan vastaan

Suomalaisen elektroniikkavalmistajan Elcoteqin entiset omistajat ja johtajat ovat käyneet sotaan yhtiöitä rahoittaneita pankkeja vastaan, kertoo Ylen MOT

MOT:in haltuun luovutetut asiakirjat paljastavat, kuinka yhtiön rahoittaneet pankit vaikuttivat sen konkurssiin vuonna 2011. Asiakirjoista käy ilmi, että pankit asettivat Elcoteqille niin kovia ehtoja, ettei sillä ollut mahdollisuuksia selvitä. 

MOT:in mukaan pankit olivat valmiita myöntämään Elocteqille enää vain 100 miljoonan euron lainan ja uudesta luotosta vaadittiin jopa 12,5 prosentin korkoa sekä kolminkertaisia vakuuksia. 

Entisten elcoteqlaisten arvion mukaan ylimääräiset palkkiot ja korot tuottivat pankeille ainakin 20 miljoonaa euroa.

KRP ei ottanut tutkittavakseen

MOT:in mukaan entisten elcoteqlaisten ydinjoukko teki Keskusrikospoliisille tutkintapyynnön rahoittajapankkien toiminnasta. 

KRP päätti kuitenkin, ettei asiaa oteta tutkittavaksi, minkä jälkeen pankkien toimintaa alettiin selvittämään Aalto-yliopiston rahoituksen professorin tekemän selvityksen kautta. 

– Pankit tiesivät aivan varmasti, että yhtiö ei selviä lainoille asetetuista ehdoista, toteaa Aalto-yliopiston selvitykseen MOT:n pyynnöstä tutustunut Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen professori Timo Rothovius.

Elcoteq-tutkintapyynnön tekijät pyysivät maaliskuun lopussa KRP:tä harkitsemaan uudelleen esitutkinnan aloittamista. 

Ei saanut jatkorahoitusta

Elcoteq toimitti aikanaan puhelinvalmistajille puhelimen osia ja jopa kokonaisia puhelimia. Parhaimmillaan noin joka kolmas Nokian puhelin oli Elcoteqin valmistama ja yhtiö valmisti vuosien ajan myös suuren osan Blackberry-mobiililaitteista.

Vuonna 2011 Elcoteq ajautui kuitenkin konkurssiin, sillä se ei saanut toiminnalleen jatkorahoitusta. 

Lue lisää Elcoteqista Ylen MOT:in verkkosivuilta.

Lue myös:

    Uusimmat