Moskovan 1980 keihäsvilunki jäi Purasen mieleen

Kisamaskotti Misha-karhu ja olympiatuli.
Kisamaskotti Misha-karhu ja olympiatuli.LEHTIKUVA
Julkaistu 07.08.2013 20:57

MTV3-STT

Moskovan vuoden 1980 olympialaisten keihäsfinaalissa viidenneksi sijoittunut Antero Puranen muistaa kilpailun ja Luzhniki-stadionin elävästi.

Kilpailu oli monelle heittäjälle uran ällistyttävin tapahtuma.

- Oli erikoiset kisat, Puranen aloittaa.

- Olin sen verran idealisti, että ajattelin olympialaisten olevan rehellinen tapahtuma. Mutta siellä sattui kaikenlaista vilunkia, hän jatkaa.

Puranen oli heittänyt edelliskesänä ennätyksensä 92,74. Olympiafinaalin hän aloitti lupaavasti kahdella pitkällä heitolla. Ensimmäinen kaarsi 85,12 metriin. Toinen liputettiin yliastutuksi.

Olympiamitali jäi Puraselta 1,6 metrin päähän. Jossiteltavaa jäi loppuiäksi.

- Toinen heitto oli pitkä, mutta menin lähelle viivaa. Se liputettiin erikoisella tavalla pitkäksi, sillä mittauspäässä nousi punainen lippu jo ennen kuin keihäs oli maassa. Heittopaikalla näytettiin punaista vasta sen jälkeen.

Lopussa Puranen laittoi kaiken peliin.

- Tein virheen. Olisi pitänyt malttaa heittää vielä pari heittoa kuten ne kaksi ensimmäistä, kun varmistelin pääsyn kolmelle viime kierrokselle.

Purasen riehui luvun suomalaiseen keihäslegendaan. Olkapää ärtyi niin, ettei hän kyennyt nostamaan keihästä ylös - piti auttaa vasemmalla kädellä.

Tuuliviirit villiintyivät

Samalla Puranen ihmetteli isäntämaan heittäjien onnea. Tuuliviiri osoitti, että Neuvostoliiton heittäjille osui aina edulliset virtaukset.

- Kentällä ajattelin, että isännillä on vain hyvä tuuri ja DDR:n heittäjät ihmettelivät samaa.

Kilpailun jälkeen selvisi, että stadionin portteja availtiin aina neuvostoliittolaisten heittovuorolla. Isännät ottivatkin kaksoisvoiton.

- Myös hyppypaikoilla tapahtui ihmeellisiä asioita. Muuten järjestelyt sujuivat hyvin. Olimme siellä aitojen sisäpuolella kuin herran kukkarossa.

Moskovan MM-kisat alkavat lauantaina. Mukana on Antti Ruuskanen, jota hän valmensi vuoteen 2010.

- Antin nykyinen valmentaja Aki Parviainen näyttää keksineen, miten huippukunto saadaan esiin. Antin viimeiset heitot Kuortaneella olivat hyviä.

- Seuraan kilpailua mielenkiinnolla. Luulen, että sieltä saattaa jotain tullakin, Puranen, 60, vihjaa.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu