Monteiro pyysi anteeksi kolarointiaan tallikaveriin

MF1-tallin kuljettaja Tiago Monteiro pyysi anteeksi Kanadan GP:n ensimmäisellä kierroksella aiheuttamaansa kolaria tallikaverinsa Christijan Albersin kanssa.

Tilanne käynnistyi Monteiron ajettua Albersin perään.

- Minun täytyy pyytää talliltani anteeksi virhettäni lähdössä. Olin likaisella puolella rataa ja lukitsin takapyöräni. Menetin auton hallinnastani ja osuin tallikaveriini. Olen vihainen itselleni ja pahoillani tapahtuneesta. Osuman jälkeen vaihdoimme autooni sen, minkä pystyimme, mutta se ei tietenkään ollut parhaassa kunnossaan, 14:nneksi sijoittunut Monteiro sanoi alun kolarista.

Albers ei mahtanut kolarille mitään.

- Sain kohtuullisen lähdön ja pystyin ohittamaan Montagnyn ja Monteiron ensimmäisten mutkien jälkeen. Taistelin Saton kanssa sijoituksesta, kun saavuin 10. mutkaan. En tiedä, mitä tapahtui. Tunsin vain jonkun osuneen perääni. Pyörähdettyäni näin sen olleen Tiago. Renkaamme olivat lomittain ja minun osaltani kisa päättyi siihen, koska autoni oikea kylki oli tuhoutunut, Albers kuvaili tapahtunutta.

MF1:n tallipäällikkö Colin Kolles ei lähtenyt syyttelemään kuljettajiaan.

- Meidän osaltamme kyseessä oli kilpa-autoiluonnettomuus. Olemme jo käsitelleet sen ja jättäneet tapahtumat taaksemme, Kolles totesi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat