Monivuotisella Honka-pelurilla sopimustarjous pöydällä Norjaan – ”Tulen tarttumaan siihen”

FC Hongassa Veikkausliigaa viimeiset neljä kautta edustanut Lum Rexhepi on siirtymässä Norjan pääsarjassa pelaavan Lillestrøm SK:n riveihin.

Lum Rexhepi harjoitteli viime viikon suur-Oslon alueella toimivan joukkueen kanssa ja esiintyi myös harjoitusottelussa lauantaina. Visiitti oli onnistunut.

- Seura tarjosi minulle sopimusta eilen. Viilaamme vielä yksityiskohtia, mutta tulen tarttumaan siihen, Rexhepi kertoo.

LSK matkaa harjoitusleirille Espanjan La Mangaan torstaina 29.1. Mukaan lähtee vain sopimuspelaajia.

- Sen takia seura haluaa tehdä sopimuksen pian. Olen lähdössä mukaan. Olen todella viihtynyt ja nauttinut ajastani täällä. Meininki joukkueessa on hyvä ja olosuhteet ovat viimeisen päälle.

Rexhepi joutui jättämään kauden 2013 lähes kokonaan väliin polvivamman vuoksi. Viime kausi Hongassa ei ollut helppo, joten pelaaja on siirtoon enemmän kuin tyytyväinen. Muitakin seuravaihtoehtoja olisi ollut.

- Viimeiset kaksi vuotta olivat minulle henkisesti ja pelillisesti vaikeita. Ykkösprioriteettini oli päästä nyt ulkomaille. Viimeisin hyvä muistoni Suomesta on Suomen Cupin voitto vuonna 2012.

- Viime viikon aikana puhelimeni soi enemmän kuin koko talvena. Tämä oli kuitenkin ehdottomasti paras vaihtoehto, hän kommentoi.

Lupaava Rexhepi on käynyt jo usean vuoden ajan harjoittelemassa hollantilaisseuroissa. Norjaa hän kuvailee pelityyliltään vastaavaksi.

- Jos saan joskus tarjouksen siirtyä Hollantiin, en epäröi. Haluan kuitenkin korostaa, että en mieti sitä nyt. Viimeiset vuoteni ovat olleet niin vaikeita, että keskityn täysin tähän haasteeseen.

- Olen yrittänyt hieman tutkia millainen joukkue on viime vuoteen verrattuna. He ovat menettäneet pari tärkeää pelaajaa ja saaneet uuden valmentajan. Seuralla on ollut taloudellisia ongelmia, mutta ne ovat aivan eri kaliiberia kuin Hongan vaikeudet.

Rexhepin tavoite on mahtua heti viime kaudella Tippeligaenissa viidenneksi sijoittuneen joukkueen avauskokoonpanoon. Tämä on tuskin utopiaa.

- Hän oli itse asiassa parempi kuin odotin ja vahvisti harjoituksissa antamaansa hyvää kuvaa. Kun ottaa huomioon, että tämä oli hänen ensimmäinen ottelunsa joukkueemme kanssa, vakuutti hän monilla pelin osa-aluilla. Hän oli esimerkiksi todella vahva ilmassa, päävalmentaja Runar Kristinsson totesi lauantain ottelun jälkeen rb.no-verkkosivustolle.

Lue myös:

    Uusimmat