Molly, 41, sai kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää – jätti aviomiehensä harrastaakseen vielä hyvää seksiä
Kun Mollylla todettiin parantumaton syöpä, hän päätti erota aviomiehestään ja tavoitella parempaa seksiä loppuelämäkseen.
Mollyn rintasyöpä oli jo parantumattomassa vaiheessa, kun se diagnosoitiin. 41-vuotias Molly teki diagnoosin saatuaan yllättävän päätöksen ja jätti aviomiehensä, kertoo muun muassa The Sun.
Mollyn matkaa seurataan tämän parhaan ystävän Nikki Boyerin podcastissa, Dying for Sex.
Jo aiemmin rintasyöpää vuonna 2011 sairastanut Molly kertoo, että seksielämä hänen avioliitossaan ei ollut tyydyttävällä tasolla.
– Seksin saralla meillä oli vaikeuksia ennen kuin syöpä tuli kuvioihin. Juuri ennen kuin sain diagnoosin olin tavallaan etsimässä tapoja piristää seksielämäämme... ja sitten syöpä ilmestyi, hän kertoi podcastissa tilanteesta ensimmäisen diagnoosin aikaan.
Ensimmäisten hoitojen – rintojen poiston, sädehoidon, kemoterapian ja korjaavan leikkauksen – jälkeen pariskunta ei saanut seksiä sujumaan. He kuitenkin pysyivät yhdessä, kunnes tuli toisen tyrmäävän uutisen vuoro. Syöpä oli tullut takaisin.
"Olin kiihottunut koko ajan"
Tällä kertaa lääkityksellä oli yllättävä sivuvaikutus. Toisin kuin kemoterapia ja sädehoito olivat tehneet, lääkitys ei runnellut hänen kehoaan. Päältä päin ei olisi edes tiennyt Mollyn sairastavan. Lisäksi lääkitys sai Mollyn libidon ylikierroksille.
– Olin kiihottunut koko ajan. Tarvitsin kosketusta, Molly kuvailee.
Niinpä hän jätti aviomiehensä ja päätti alkaa tapailla muita miehiä. Kokemuksistaan ja valloituksistaan hän kertoo Nikkin podcastissa. Eräässä jaksossa kaksikko yrittää laskea Mollyn puhelimestä hänen kosijoidensa määrää – ja lopettivat päästyään lukuun 183. Molly on kertonut kohtaamisistaan esimerkiksi vahinko-orgasmin aiheuttaneen hierojan sekä masokismista kiinnostuneen näyttelijä Ryan Reynoldsin kaksoisolennon kanssa.
– Seksi saa minut tuntemaan, että olen elossa – ja se on hyvä häiriötekijä sairaana olemisessa, Molly kertoo.
Nikki vasemmalle, Molly oikealla. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Podcast sai alkunsa, kun erään kerran vuonna 2018 Molly kertoi Nikkille ehtineensä käydä kaksilla treffeillä jo ennen lounasaikaa, ja Nikki aisti kiinnostavan tarinan.
– Seksistä ja sairaudesta harvoin puhutaan yhdessä, Nikki perustelee New York Postille.
"Älä jää odottamaan..."
Molly kertoo kokemuksistaan mustan huumorin avulla. Eräässä jaksossa nainen selittää, miksi sallii joidenkin netissä tapaamiensa miesten tulla hänen kotiinsa. "Mitä aiot tehdä minulle? Tappaa minut? Olen kuolemassa", Molly kuittaa.
Vaikka podcastissa puhutaan paljon seksistä, paljon on kyse myös Mollyn matkasta sairauden hyväksymisessä. Nikki haluaa muidenkin inspiroituvan Mollyn matkasta.
– Ihmiset voivat ajatella päivät pitkät, mitä tekisivät, mutta koskaan ei tiedä, mitä elämä heittää eteesi ja kuinka reagoit... Mitä on tavoitelistallasi? Minkä vuoksi haluat elää?
Nikkin toive on, että ihmiset hoivaisivat ihmissuhteitaan.
– Älä jää odottamaan, että joku kertoo sinulle, että olet kuolemassa.
Lue lisää aiheesta seksi ja parisuhde!
Lähteet: The Sun , New York Post
Uusimmat
-
23:33
Yhdysvallat: Hamas ei halunnut naispanttivankien paljastavan kohteluaan
-
22:57
Puolustusministeri Häkkänen: DCA-sopimus allekirjoitetaan mahdollisesti ennen joulua – kenen nimi alle? "Tämä on puolustushallintojen välinen yhteistyöasiakirja"
-
22:16
Valioliiga teki 7,8 miljardin jättisopimuksen
-
21:50
Väite: Bolivian ex-suurlähettiläs toimi Kuuban agenttina ja vakoili yli 40 vuotta Yhdysvaltoja
-
21:03
Tässä ovat maailman pisimmät hiukset – mittaa huikeat 236 senttiä!
-
21:01
Näyttelijä Florence Pughia heitettiin esineellä kasvoihin elokuvan fanitapahtumassa
-
20:53
Ott Tänak tiedostaa Hyundailla odottavat paineet – "On onnistuttava"
-
20:43
Näin sujui lasten itsenäisyyspäivän vastaanotto – Elvis Akaalta kertoo mietteet pääministeristä
-
20:37
Joku puhkoi kuukausien ajan autojen renkaita pittoreskissa italialaiskylässä – poliisi käräytti "rikollisen"
-
20:30
Odotettu MLS-siirto vaarassa? Luis Suarez teki kovan paljastuksen kärsimyksistään – "En yksinkertaisesti pysty"
-
20:25
Tietoliikenneyhteydet Gazassa jälleen poikki – MTV seuraa sotaa
-
20:23
Krista Kiurun johtama riitaisa valiokunta pääsi sopuun
-
20:00
Salkkarit-hahmo pelästyy hiippailijaa – käy kimppuun turvasumutteella
-
19:50
SM-liigasensaatio yllätti Jukka Jalosen – tehnyt rakettimaisen nousun kolmosdivarista A-maajoukkueeseen
-
19:48
Diplomaattilähteet: EU:n jäsenvaltiot keskustelevat huomenna Ukrainan jäsenyydestä – MTV seuraa sotaa
-
19:41
Vladimir Putinille esiteltiin ydinaseen "laukaisupainike" – kieltäytyi painamasta
-
19:36
Tältä näyttää itsenäisyyspäivän sää: Pakkasta koko maahan
-
19:21
IIHF teki kaulasuojista pakollisia
-
19:14
Kuljetusalan etujärjestön puheenjohtaja erosi tehtävästään rattikäryn vuoksi
-
18:59
Google Maps opasti Las Vegasin F1-turistit "kiertotielle" – surkuhupaisa lopputulos
-
Lataa lisää