Mökkivuokralaisten lemmikit aiheuttivat kaaoksen
Kangasniemeläinen Erkki Karttunen on joutunut oppimaan kantapään kautta, että kaikki mökinvuokraajat eivät ole sitä, miltä aluksi vaikuttavat. Karttunen kertoi Studio55.fille varoittavia esimerkkejä omista kokemuksistaan.
Nuoripari soitti Erkki Karttuselle ja kertoi itkua tihrustaen, että heillä on hätätilanne, kun he ovat muuttamassa uudelle paikkakunnalle, eikä asunnosta ole tietoakaan. Karttunen heltyi, kun pariskunnan mieskin kyynelehti kertoessaan tilanteesta.
− Myöhemmin tietysti paljastui, että pariskunta oli saanut häädön entisestä vuokra-asunnostaan, Karttunen sanoo.
Vuokralaiset toivat mukanaan neljä isokokoista metsästyskoiraa sekä kaksi villiä kissaa. Vuokraisännälleen he eivät kertoneet eläimistään mitään.
Koirat ja kissa saivat rellestää pihalla vapaina. Eläimet saivat aikaan pahaa jälkeä.
− En itse päässyt tapaturman takia paikan päälle tarkastamaan tilannetta. Naapurit ottivat lopulta yhteyttä, kun he ihmettelivät, mistä heidän pihoillaan mellastavat koirat ja kissat ovat peräisin.
− Koirat muun muassa tappoivat jäniksen. Ristiturvan raadon ne kuljettivat keskelle mökin pihaa, mistä vuokralaiset eivät viitsineet sitä siivota, Karttunen harmittelee.
Kissat puolestaan olivat napanneet harvinaisen lehtokurvan ja pöllyttäneet siltä hengen pois.
Pöyristyttävä syyte
Melkoista röyhkeyttä pariskunta osoitti, kun heidän pienin koiransa menetti henkensä. Karttusen epäilyjen mukaan muut koirat olivat tappaneet joukon pienimmän, kun eläimet joutuivat olemaan useita tunteja keskenään pienessä huoneessa.
− Pariskunta vaati minulta korvausta väittäen, että kyy oli purrut koiraa kuolettavasti. Alueella ei ole nähty yhtäkään käärmettä kymmeniin vuosiin, Karttunen hämmästelee.
Uusimmat
-
00:16
Hyökkääjä kävi ohikulkijoiden kimppuun: Yksi kuollut ja yksi loukkaantunut Pariisin keskustassa
-
23:35
Yhdysvaltain puolustusministeri muistutti jälleen Israelia siviiliväestön suojelemisesta Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
23:07
Ensin Venäjän korkein oikeus kielsi HLBT-liikkeen toiminnan, nyt poliisi on tehnyt ratsioita seksuaalivähemmistöjen klubeihin Moskovassa
-
22:53
Dallas tekee karua jälkeä Tampa Baysta – NHL:n tähtivahti kieltäytyi vaihtokomennuksesta: "Pokkaa on"
-
22:49
Härski seksikommentti – ex-F1-kuski jätti isot rahat pöydälle
-
22:15
Mäkituomareille rajua kritiikkiä, norjalaistähti latoi täyslaidallisen kamalista olosuhteista – "Fyysisesti mahdotonta hypätä"
-
21:47
Vuonna 1996 Linnan juhlien vieraat hermoilivat uutta hittitanssia: "Macarenan myötä parketilla leijuu erotiikka"
-
21:29
Ukrainan entistä presidenttiä ei päästetty poistumaan maasta, Venäjä kasvattaa armeijaansa käyttämättä liikekannallepanoa – MTV seuraa sotaa
-
21:25
Sanna Marin otti kantaa yökerhon lavalla: "Tietyt suomalaiset tahot nielevät Venäjän syötin"
-
21:19
Hieno ele: Porilaisyleisö kunnioitti upealla tavalla vastustajaa – "Silmäkulmat kostuivat"
-
21:16
Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia
-
21:07
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen kattoterassilla oleva sauna tuhoutui palossa – yksi loukkaantui lievästi
-
20:48
Lauri Marjamäki vähätteli Kärppien kammotappiota – Ville Peltonen ojensi toimittajaa
-
20:42
Prinssi William ja prinsessa Catherine loistivat punaisella matolla Ruotsin Victorian ja Danielin kanssa – loistokas ilta sai kuitenkin vaivaannuttavan alun
-
20:30
SM-liigahyökkääjä pudotti suru-uutisen – tunteikas tuuletus: "Puhtaasti hänelle"
-
20:20
Tulipalo muutti Tapparan pikkujoulusuunnitelmat
-
19:59
Veturin nosto venyy Tampereella – valmista pitäisi olla sunnuntaiaamuna
-
19:54
0–7: Kärpät häpäistiin ja nöyryytettiin pystyyn – SM-liigassa ladottiin jättilukemia
-
19:53
EM-kisojen alkulohkot arvottiin – nämä huippumaat odottavat Huuhkajien kohtaloa
-
19:51
Venäjän televisiossa naureskeltiin tiedustelupomon vaimon myrkytykselle: "Ehkä hän rikkoi lämpömittarin"
-
Lataa lisää