Mökillä ei lepäillä! Näin suomalaiset ahertavat kesäkodissa
Suomalaisilla mökeillä ei pelkästään saunota, grillata ja vedetä lonkkaa. Kaksi viidestä mökinomistajasta tarttuu kesän aikana myös pensseliin ja tekee pieniä huolto- ja korjaustoimenpiteitä. Raskaimpiin hommiin, kuten kivijalan tai katon korjauksiin ryhtyy alle kymmenes.
Kun aurinko paistaa, mökkeilijät nauttivat kesästä terasseja, laitureita ja puutarhakalusteita huoltamalla. Näitä töitä tekee 45 prosenttia mökkiläisistä. Ulkoseiniä huoltaa ja korjaa reilu 30 prosenttia vastaajista.
Tulokset ilmenevät Sokeva Oy:n Taloustutkimuksella teettämästä sähköisestä kyselystä, johon vastasi 1020 suomalaista.
Huoltamisella mökinomistajat haluavat varmistaa, että kiinteistön ulkopinnat kestävät ja ovat pitkäikäiset. Myös ulkonäköseikat painavat jonkin verran.
Mökillä työtä ei teetetä ulkopuolisilla
Omaan rakennusosaamiseen luotetaan. Yhdeksän kymmenestä sanoo tunnistavansa, milloin ulkopinnat ovat huollon tarpeessa.
Ulkopuolisella töitä ei haluta teettää vaan kahdeksan kymmenestä tekee huoltotyöt lähinnä itse. Siihen vaikuttaa hinta, omiin taitoihin luottaminen ja hommien helppous. Monelle elämäntilanne on syy itse tekemiseen.
– Kun on hankalat ajat, elvytetään kädentaitoja ja tehdään itse. Toisaalta, moni on kasvanut mökkeilyyn. Pieni puuhastelu kuuluu mökkielämään, se ei rasita kuten kodin arkiset kunnostustyöt. Se on rentouttavaa, koska mökillä eivät aikataulut paina, korkeintaan sää, toteaa Sokeva Oy:n toimitusjohtaja Markku Kärppä.
Kesä on paikallisen rautakauppiaan kulta-aikaa
Aktiivisimpia huoltajia ovat uusmaalaiset, miehet, lapsettomat perheet sekä 66 – 79 -vuotiaat. Tämä vahvistaa sen, että eläkeläiset ovat merkittävä ostovoima. Heillä on aikaa, intoa ja nikkarointitaitoa.
Kolmannes vastaajista arvioi huoltokustannusten jäävän alle 1000 euroa. Kolmannes ilmoittaa pääsevänsä alle 500 eurolla.
– Suomen kunnista viidennes on sellaisia, joissa on kesäisin enemmän mökkiläisiä kuin pysyviä asukkaita. Tuhannen euron kertaostokset ovat jo tuntuva lisä paikallisen rautakauppiaan kassaan. Mökkiläisten tarpeet pitää näkyä myymälän valikoimissa,
muutoin tarvikkeet ja välineet tuodaan muualta, Kärppä kehottaa.
Lähde: Sokeva Oy
Uusimmat
-
21:31
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
19:25
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon – 30 rauhanturvaajaa loukkaantui yhteenotoissa
-
19:11
Kommentti: Säätytalo hoi, ettehän töpeksi vihreässä siirtymässä – Suomeen on tekeillä valtava miljardi-investointi syystä, jota Riikka Purra haukkuu typeräksi
-
19:10
Vakavia vammoja saaneen PSG-vahdin vaimolta huolestuttava päivitys: ”Älä jätä minua yksin”
-
19:01
Onko klassikkodrinkin inspiroima pasta TikTok-hypen arvoinen? Testasimme reseptin: "Kattilasta nousee melko viinainen tuoksahdus"
-
18:45
Älä missään nimessä toimi näin, jos löydät linnunpoikasen maasta
-
18:38
Huippulupaus jahtaa yli 30-vuotiasta Suomen ennätystä – valmentajanvaihdos tuonut hurjan muutoksen
-
18:36
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
Lataa lisää