Moderni puukaupunki Porvoonjoen länsirannalle

Tiivistä ja matalaa rakentamista on viimeaikoina peräänkuulutettu useissa yhteyksissä ja monella tavalla. Yksi käytännön esimerkeistä on rakentunut - ja osittain yhä rakentumassa - Porvoon ydinkeskustan välittömään yhteyteen, Porvoonjoen Länsirannalle. Olemme seuranneet tiiviisti hankkeen vaiheita joten nyt on hyvä hetki katsoa, kuinka alueelle asetetut odotukset ovat toteutuneet ja jatkossa toteutumassa.

Vinosti vastapäätä Vanhaa Porvoota rakentuvalle alueelle oli alun perin suunniteltu kerrostalorakentamista. Viime vuosikymmenellä ajatukset muuttuivat kuitenkin olennaisesti maanläheisempää rakentamista suosiviksi. Alueen rakentamisesta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti professori Tuomo Siitosen toimisto.

"Keskeisin odotus oli oikeastaan se, että saadaan aikaan uusi, moderni kaupunki, joka tarjoaa uudenlaista asumisen mallia," kiteyttää kaupunkisuunnittelupäällikkö Johan Pfeiffer.
"Haluttiin että se olisi lujasti kytketty historiaan ja peilaisi olemassa olevaa Vanhan Porvoon mallia, mutta olisi samalla toteutukseltaan raikas ja nykyaikainen."

Parikymmentä asuntoa on valmistunut ja saman verran on rakenteilla. Näistä lähes puolet on omakotitaloissa, muut ovat pari- tai rivitaloissa. Aloituskorttelin rakennuttamisesta on vastannut Etelä-Suomen YH-Rakennuttaja ja käytännön suunnittelusta arkkitehtitoimisto Hedman & Matomäki.

"Tietenkin voi sanoa, että rakentajillakin on ollut hiukan opettelemista - lähinnä sen suhteen, kuinka puurakentamisen yksityiskohtia toteutetaan," Pfeiffer toteaa.
"Mutta lopputulos todella tyydyttää meitä: asiat ovat edenneet yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaisesti. Nyt tuntuu siltä, että tämä todellakin on sellainen uudenlainen asumisen malli, jota Suomessa voi soveltaa laajemminkin."

Kanta-asukkaatkin kiittelevät

Länsirannalla on käytetty paljon puuta niin ulkona kuin sisällä. Huoneet ovat korkeita: on pyritty paljon ikkunapintaa sisältävään seinään ja sen myötä valoisuuteen ja avaruuteen.

"Hanke on sujunut aivan odotusten mukaisesti. Se on edennyt aikataulun mukaan eikä mitään merkittäviä ongelmia ole tullut vastaan," myhäilee YH-rakennuttajan varatoimitusjohtaja Perttu Liukku.

Ja myös kauppa on käynyt koko ajan kiivaampaan tahtiin. Alla esimerkkejä asuntojen hinnoista:

3h+k+s 86,0 m2 Vmh. 196.364
4h+k+s 111,5 m2 Vmh. 237.208
5h+k+s 118,0 m2 Vmh. 275.862

"Meillä on tässä ensimmäisessä vaiheessa pari talotyyppiä vielä myymättä. Toinen vaihe on sitten lähes kokonaan myyty."

Mistä päin ja minkä tyyppisiä ostajat ovat olleet? Onko näillä uutta asumista haluavilla kenties jokin yhteinen nimittäjä?

"Kaikilla ostajilla on jonkinlainen yhteys Porvooseen - vanhempien kautta, tai ostaja on itse asunut täällä... työpaikka on seudulla, tai joku muu vastaava tekijä."

Ja kuinka ovatkaan vanhaan puukaupunkiin tottuneet porvoolaiset ottaneet tämän modernimman version vastaan?
Pfeifferia hymyilyttää:
"Alussa oli aika hauskoja hetkiä. Kun talot ensimmäiseksi saivat tuulensuojalevyt ympärilleen, niin jotkut porvoolaiset kauhistelivat että eikö niihin todellakaan tule yhtään ikkunoita... Mutta nyt kun talot ovat saaneet ikkunansa ja nämä komeat julkisivulankut ympärilleen, niin kyllä valtaosa porvoolaisista on antanut alueelle varauksettoman hyväksyntänsä."

Entä jatko?

"Tässähän on valmiiksi kaavoitettua, samalla periaatteella toteutettavaa korttelimaata kuuden korttelin verran. Aivan lähiaikoina on lähdössä liikkeelle seuraava kortteli ja olemme toiveikkaita sen suhteen, että loppuosa alueesta valmistuisi suhteellisen nopeasti."

Liukku on yhtä tyytyväinen kokemuksiin kuin Pfeiffer:

"YH-rakentajat tulee aivan varmasti toteuttamaan samanlaisia kohteita muualla Suomessa. Porvoossa meillä ei ole tällä hetkellä tonttia tämän tyyppiseen rakentamiseen, mutta kehyskunnat - ja pääkaupunkiseutu kokonaisuudessaan - on tämmöiselle hankkeelle erittäin sopiva."

Tämän kaltaisia tiiviitä ja matalia alueita on siis pikkuhiljaa odotettavissa eri puolille Suomea. Kaavoittajat ovat heränneet, suunnittelijat ja rakentajat niin ikään. Me tulemme syksyn ja talven aikana esittelemään mielenkiintoisimpia toteutuksia niin pääkaupunkiseudulta kuin muuallakin Suomessa.


(JKA 19.10.2003)

Lue myös:

    Uusimmat