MM-kotiralli kutkuttaa Rovanperää – suomalaislupaus paljasti ensi kauden suunnitelmansa

Kalle Rovanperä: Veikkaan, että Harjulla on hyvä jännitys päällä 3:03

Kalle Rovanperä pääsee ensimmäistä kertaa kisaamaan kotiteillään, kun Suomen MM-ralli pärähtää käyntiin torstaina.

Vasta 17-vuotias Rovanperä nappasi viime vuoden puolella paikan Skodan tehdastiimistä, jonka Fabia R5 -autolla hän on ajanut tällä kaudella kaksi MM-sarjan osakilpailua WRC2-luokassa. Lisäksi Rovanperä osallistui kauden avauskilpailuun Monte Carlo -ralliin vastaavanlaisella kalustolla, jonka ajattamisesta vastasi Toni Gardemeisterin talli TGS Worldwide.

Rovanperältä löytyy nuoresta iästään huolimatta jo melkoisesti kokemusta rallikisoista, mutta hän myöntää suoraan, että vatsassa tuntuu pientä kutinaa MM-kotirallin lähestyessä.

- Veikkaan, että Harjulla on ihan hyvä jännitys päällä, kun pääsen sinne lähtemään, Rovanperä sanoo MTV Sportille viitaten Suomen MM-rallin torstai-iltana avaavaan yleisöerikoiskokeeseen.

Rovanperä on maksanut oppirahoja tämän kauden aikana MM-ralleissa. Argentiinassa puuppolalainen ajoi WRC2-luokan voitosta, mutta raju ulosajo kisan viimeisenä päivänä päätti kuljettajalupauksen kamppailun tallikaveri Pontus Tidemandia vastaan.

Jyväskylän seudulla Rovanperä hakee ehjää rallia ja myös kunnon tulosta.

- Olisihan se hyvä olla mahdollisimman ylhäällä tuloslistalla. Yritetään nyt päästä maaliin ilman ralli2-sääntöä (jolla kuljettaja voi jatkaa kilpailua keskeytyksen jälkeisenä päivänä) ja saada hyvät pisteet tiimille. Toivotaan, että voidaan ajaa kilpaa hyvistä sijoituksista.

Latvian kautta maailmalle

Rovanperän ralliammattilaisuralle rakennettiin perusta Latvian rallisarjassa, jossa suomalaissensaatio saalisti kaksi nelivetoluokan mestaruutta ja yhden kaksivetoisten tittelin. Rovanperä herätti kiinnostusta useissa huipputiimeissä, ja lopulta Skoda kiinnitti kuljettajan listoilleen.

WRC2-luokassa Rovanperä on päässyt mittaamaan vauhtiaan huomattavasti kokeneempia kuljettajia vastaan. Ero kansalliseen rallisarjaan on merkittävä.

- WRC-kakkosissa etsitään niitä viimeisiä sekuntia, siinä mielessä se on erilaista hommaa. Siellä yleensä nopeampi on se, joka tekee vähiten virheitä. Se on tosi tarkkaa hommaa, Rovanperä kertoo.

WRC2-luokka toimii hyvänä ponnahduslautana rallin ehdottomalle huipulle eli WRC-luokkaan. Molemmissa luokissa ajetaan nelivetokilpureilla, joista löytyy 1,6-litrainen turbomoottori. WRC-autoista irtoaa kuitenkin enemmän tehoja ja niissä on enemmän aerodynamiikkaa verrattuna R5-autoihin, joilla kilpaillaan WRC2-luokassa.

- WRC:ssä homma on erilaista nuotin, ajamisen ja kaiken kannalta. Mutta ei harppaus sinne ole kuitenkaan niin iso, jos pystyy ihan täysiä näilläkin vehkeillä menemään. Siellä kilpailu on toki vielä kovempaa, Rovanperä puntaroi.

Rovanperä ei ole vielä miettinyt, milloin WRC-luokkaan siirtyminen voisi olla ajankohtaista. Hän kuitenkin paljastaa suunnitelmansa kaudelle 2019.

- Ainakin ensi vuosi mennään vielä Skodalla ja katsotaan sitten, miltä näyttää.

Lue myös:

    Uusimmat