Äänivyöryn saanut Marko Kilpi kertoo poliisiuransa jännittävimmästä tilanteesta: "Kuorma-autoilija yritti ajaa päälle, ammuin kymmenkunta kertaa poliisiauton ikkunasta ulkona roikkuen"

Päivän nimi: Dekkaristi, poliisi, kansanedustaja Marko Kilpi 7:23
Tuore kansanedustaja Marko Kilpi vieraili Huomenta Suomessa.

Kuopion kaupunginvaltuutettu Marko Kilpi sai lähes 10 000 ääntä eduskuntavaaleissa.

Marko Kilpi, 49, on kuopiolainen poliisi ja neljän lapsen isä.

Hän on myös eduskuntavaaleissa 2019 yhteensä 9 208 ääntä Savo-Karjalan vaalipiirissä saanut tuore kokoomuksen kansanedustaja, dokumentaristi ja dekkarikirjailija.

Kilpi vieraili eilen 18. huhtikuuta MTV3:n Huomenta Suomessa.

– Äänimäärä oli valtavan iso. Uskon, että esimerkiksi turvallisuusasiat ovat asioita, jotka puhuttavat ihmisiä tosi paljon. Tietyllä tapaa pystyin tuomaan siihen keskusteluun asiantuntijan näkemystä, Kilpi sanoo.

Vuonna 2017 Kuopion kaupunginvaltuustoon äänestetyn Marko Kilven päävaaliteemoja olivat arjen turvallisuuden lisäksi nuoriso ja arvokas ikääntyminen.

– Poliisinahan sitä kohtaa yhteiskunnallisia asioita ja ongelmia ihan ruohonjuuritasolla, silmästä silmään, sekä pääsee myös vaikuttamaan niihin, Kilpi toteaa.

– Olen hyvinkin vahvasti yhteiskunnallinen kirjailija. Nostan niitä kipupisteitä ja ongelmakohtia esiin, mitä milloinkin tapahtuu. Kyllähän siinä on se riski, että ajautuu politiikkaan vaikuttamaan vielä syvällisemmin näihin asioihin. Tämä kuvio on ihan looginen.

"Olen kohtaloon uskova ihminen"

Marko Kilpi pohtii, että kaikki, mitä hän on aiemmin elämässään tehnyt, on johtanut siihen, että hänestä tuli nyt kansanedustaja.

– Vaalikampanjan aikanakin nousi moneen otteeseen se, että olen tehnyt elämässäni monenlaisia asioita, jotka konkretisoituvat nyt, Kilpi toteaa.

– Olen pikkaisen kohtaloon uskova ihminen. Ei tämä ainakaan mikään hetken mielijohde ollut.

Kilpi uskoo tulevansa tekemään eduskunnassa samoja asioita kuin poliisin työssä.

– En ehkä ota siellä ketään kiinni kuitenkaan. Poliisin työstä löytyy kaikenlaista pohjaa tehdä mitä vaan, hän sanoo.

– Oikeastaan, kun olen katsellut jo vähän valiokuntapaikkoja, sieltä (eduskunnasta) löytyy monta valiokuntaa, mihin voisin antaa panokseni.

Äidin ja isän kuolemat havahduttivat

Marko Kilpi puhui Huomenta Suomessa myös eutanasiasta eli armokuolemasta.

– Olen joutunut kohtaamaan tämän asian konkreettisesti oman äitini sekä oman isäni kohdalla. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos elämä on täyttä kärsimystä eikä siitä enää ymmärrä mitään, silloin elämässä ei välttämättä ole mitään mieltä, Kilpi toteaa.

– Äidilläni oli kolme aivoverenvuotoa. Kolmas vei hänet. Isällä oli useampia sairauksia. Hänellä loppu oli aikamoista kärsimystäkin.

Kilven omakohtaiset kokemukset ovat syy siihen, miksi hän on halunnut nostaa vanhustenhoitoa esille.

– Siinä on tapahtunut ehkä tietynlainen herääminen, kun jouduttiin nopealla aikataululla ja yhtäkkiä kohtaamaan se, mitä ikääntyminen ihan oikeasti on. Kyllä siinä tapahtui sellainen havahtuminen, dekkarikirjailija sanoo.

Kuin amerikkalaisissa elokuvissa

Marko Kilpi työskentelee Kuopion pääpoliisiasemalla hälytys- ja valvontaosaston vanhempana konstaapelina. Hän paljastaa yhden jännittävimmistä tilanteista, mihin hän on joutunut poliisinurallaan.

– Kyllä sellainen on varmasti tällainen moottoritiellä sattunut tapaus, jossa meidän "vakioasiakas" yritti ajaa kuorma-autolla päälle ja siinä tuli ammuskeltua kymmenkunta kertaa, poliisiauton ikkunasta ulkona roikkuen, Kilpi kertoo.

– Siinä oli jännät paikat.

Välillä poliisin työ siis on sellaista kuin elokuvissa.

– Takaa-ajoja ja vastaavia on nykyään paljon enemmän. Kun menee työvuoroon, pitää käydä autohallin kautta katsomassa, että monta autoa on romuna. Se on lisääntynyt hälyttävän paljon.

Lue myös:

    Uusimmat