Miten välttyä massiivisilta talousleikkauksilta? Viiden jälkeen pureutui aiheeseen: "Talouden avaaminen paras lääke"

Moukaroiko korona työelämän pelisäännöt uusiksi? 8:42
Miten korona vaikuttaa talouteen ja työelämän pelisääntöihin?

Ennusteiden mukaan Suomen talous vajoaa syvään taantumaan koronakriisin vuoksi. 

Työllisyyslukujen pitää parantua, mikäli Suomessa halutaan välttyä massiivisilta leikkauksilta. Viiden jälkeen -ohjelmassa keskusteltiin tänään siitä, mikä olisi tärkein työkalu työllisyyden lisäämiseksi.

EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan tärkeintä on lähitulevaisuudessa se, että koronan sallimissa rajoissa taloutta saataisiin avattua.

–Se on paras talouslääke, mutta toki vielä tarvitaan täsmätoimia kriisin kokeneille yrityksille, jotta vältetään konkurssiaalto, jotta vältetään jättityöttömyys, Häkämies sanoi. 

Lisää tukia siis tarvitaan, jotta yrityksiä ei kaadu. 

Korona mahdollistaa myös nopeiden päätösten tekemistä. Häkämiehen mielestä irtisanomisen sijaan pitäisi lomauttaa työntekijöitä, koska tiedetään, että Suomessa oli ennen korona-aikaa kova pula osaavasta työvoimasta.

–Nyt on hyvin paljon kiinni siitä, miten talouden avaaminen onnistuu. Talouden hallittu avaaminen edellyttää tiettyjä mahdollistajia, näitä ovat esimerkiksi suojatarvikkeet. 

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta on sitä mieltä, että yritysten lisäksi myös työttömäksi jääneille olisi suunnattava tukea. Esimerkiksi työttömyysturvan määräaikainen korotus olisi oikeudenmukainen teko työntekijöille. Toukokuun lisätalousarvio olisi Kaukorannan mukaan hyvä paikka tehdä tällainen korotus. 

–Kriisiin reagoidaan nopeilla määräaikaisilla toimilla, kuten on tehty. Lomautusten nopeuttamiset ovat olleet selvästi ajallisesti rajattuja ja selväpiirteisiä. Se, jos asiaa ei ole valmisteltu ja tehdään hätiköidysti rakenteellisia uudistuksia, niin ei sekään ole järkevää, Kaukoranta sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat