Miten toimii maltaita maksava nopeusvalvontakamera?

Suomen teillä yleistyneet nopeusvalvontakamerat ovat kallista tekniikkaa. Kiinteän kameran hinta on 25 000 euroa. Siirrettävät kamerat kustantavat 30 000 euroa kappaleelta.

– Kaikkien laitevalmistajien hinnat liikkuvat näissä summissa, elleivät ole jopa korkeampia, Poliisin tekniikkakeskuksesta kerrotaan.

Miten kamera toimii?

Suomessa käytetään lähinnä saksalaisen Jenoptikin valmistamia kameroita.

Tekniikkakeskuksesta kuvaillaan, että kameroissa käytetään yksinkertaista, mutta laadukasta tekniikkaa. Kamerat on suunniteltu kuvaamaan tietyllä etäisyydellä olevia liikkuvia kohteita.

Lumesta, sateesta, pakkasesta ja kuumuudesta ei ole erityistä haittaa kameroille. Samat valokuvauksen lainalaisuudet pätevät kuitenkin myös nopeusvalvontakameroihin: kaatosade, isot lumihiutaleet tai sankka sumu voivat estää kuljettajan tunnistamisen.

– Myös voimakas vastavalo heikentää kuvan onnistumista, sanoo ylikonstaapeli Jussi Pohjonen Liikkuvasta poliisista.

Talvella kameratolpissa käytetään lämmittimiä. Kamera myös osaa sammuttaa itse itsensä, jos keli on liian kuuma tai kylmä.

Induktiosilmukat viestivät ylinopeudesta

Suomessa automaattisessa nopeudenvalvonnassa hyödynnetään induktiosilmukoita. Silmukat upotetaan asfalttiin, ja kamera saa niiden perusteella tiedon nopeudesta ja ylipäänsä siitä, kulkeeko kukaan tiellä.

Induktiosilmukoiden lisäksi Suomessa on käytössä myös muutamia tutkalla toimivia kameroita. Siirrettävät kamerat toimivat tutkatekniikalla. Maailmalla käytetään myös laseriin perustuvia kameroita ja hyödynnetään piezosensoreita asfaltissa.

Kamera on yhdessä tolpassa vain muutamasta tunnista muutamaan päivään

Poliisin tekniikkakeskuksen mukaan on täysin alueellisten poliisiyksikköjen asia, miten usein kameroita vaihdellaan tolpasta toiseen. Yhdessä tolpassa kamera valvoo liikennettä muutamasta tunnista muutamaan päivään – sitten kamera siirretään seuraavan paikkaan.

Automaattisesta nopeudenvalvonnasta pitää aina ilmoittaa erillisellä kyltillä. Tämä on kirjattu lakiin.

Lue myös:

    Uusimmat