Kaaharit huolissaan: Narauttaako valvontakamera myös salasuhteesta?

Liikenteen valvonnan tiedottaja Jussi Pohjonen Liikkuvasta poliisista kertoo, että harva autoilija yrittää selitellä saatuaan sakot kameravalvonnan perusteella.

– Näyttö on niissä aika kiistatonta, kun tiedossa on auton rekisteritunnus, kuva kuljettajasta, aika ja paikka.

Pohjonen kertoo, että nopeusvalvontakameroista tulee silloin tällöin muunlaisia tiedusteluita huolestuneilta henkilöiltä.

– Etupenkillä on ollutkin kyydissä joku muu kuin esimerkiksi oma puoliso. Silloin on pyydetty, että poliisi ei lähettäisi kuvaa kotiin tiedoksi, ettei vain kotona saada väärää, tai oikeastaan pitäisi sanoa oikeaa informaatiota ainakaan poliisin suunnalta.

Pohjosen mukaan huolestunutta kuskia voi lohduttaa sillä, että kuvassa näkyy ainoastaan kuljettaja.

– Ei siinä näy etupenkillä vieressä matkustavan kuva.

Lue myös:

    Uusimmat