Karhu on ollut monen pohjoisen kansan toteemi, palvottu ja kunnioitettu eläin, kultin kohde, heimon ja suvun symboli. Karhun kynsillä ja hampailla on uskottu olevan parantavaa ja suojelevaa voimaa. Muinaisina aikoina uskottiin myös, että karhun sapella rakastavaisten onni säilyi pitempään.
Näihin aikoihin karhut heräilevät makoisilta talviuniltaan. Jos tuo Euroopan suurin petoeläin löntystelee vastaasi keväisellä metsäpolulla, tiedätkö miten suhtautua metsänvaltiaaseen.
Vanha kansa tiesi, sillä esi-isiemme maailmassa karhu ei ollut mikään tavallinen metsäneläin vaan pikemminkin metsäihminen, jonka uskottiin ymmärtävän puhetta ja osaavan laskea ainakin yhdeksään. Karhua pidettiin muutenkin älykkäänä, lähes jumalallisena olentona. Esi-isämme pelkäsivät ja kunnioittivat karhua, mutta he eivät pitäneet sitä petona.
Otso ja mesikämmen
Karhun ei uskottu käyvän ihmisen kimppuun ilman erityistä syytä, mutta noita saattoi loitsia sen vihaiseksi. Karhun lepyttämiseksi oli tiedossa monia keinoja. Metsänvaltiaan uskottiin perääntyvän raivokkaimmastakin hyökkäyksestä kuullessaan syntymänimensä Hiiden honka. Karhua lauhduttivat myös kohteliaisuudet ja kun sille selitti sen olevan viaton tekoihinsa.
