Mainos

Miten joulu syntyi? Lue kiehtovat faktat!

Kristitty maailma juhlii joulua Jeesuksen syntymäpäivänä. Tämä kristillinen lisä keskitalven pimeään juhlaan on kuitenkin suhteellisen nuori traditio.

Joulu on alunperin ollut auringon juhla ja sen uskotaan syntyneen maanviljelyskulttuurin mukana noin 4 000 vuotta sitten. Maanviljelyksen myötä auringon liikkeistä tuli kuun liikkeitä tärkeämpiä. Täällä pohjoisella pallonpuoliskolla vuoden pimeintä päivää, talvipäivänseisausta, onkin pidetty auringon syntymäpäivänä, sillä siitä eteenpäin päivä pitenee ja "aurinko kasvaa". Myös monien jumalien ja esimerkiksi Rooman keisareiden uskottiin syntyneen tuolloin. Päivä oli juuri sopiva kaikelle pyhälle.

Mesopotamialainen Zagmuk

Muinaisessa Mesopotamiassa Zagmuk-nimistä juhlaa juhlittiin kaksitoista päivää vuoden pimeimpänä aikana. Silloin jokaisen tuli auttaa kaaosta vastaan taistelevaa Marduk-jumalaa puhdistautumalla vuoden aikana tehdyistä pahoista teoista. Nämä pahat teot annettiin "syntipukille". Myös kuningas luopui päiväksi vallastaan ja kuninkaan arvomerkit ja pahat teot annettiin syntipukille, joka sai päivän ajan nauttia kaikesta virkaan kuuluvasta ylellisyydestä. Seuraavana päivänä syntipukki sitten uhrattiin ja päästettiin manalaan taistelemaan Marduk-jumalan rinnalla.

Saturnalia – nykyjoulun esikuva?


Antiikin Roomassa joulunaikaan juhlittiin maanviljelyksen jumalan Saturnuksensyntymäpäivää, eli Saturnaliaa. Saturnalian ajan juhlallisuudet ja juhlamieli muistuttavat pitkälti meidän nykyaikaisia joulumenoja. Saturnalian aikana perinteiset hierarkiat unohdettiin, orjat olivat tasavertaisia herrojen kanssa sekä riidat sovittiin. Kaikki työnteko ja kaupankäynti keskeytettiin juhlan ajaksi. Saturnaliaan tärkeänä osana kuului myös lahjojen anto sekä pidot, joista ruoka ja viini ei loppunut kesken. Myös tulia ja kynttilöitä sytyteltiin ja paikkoja koristeltiin mm. laakerinseppeleillä ja vihertävillä oksilla.

Skandinaavien ja kelttien Jule

Skandinaviassa ja Pohjois-Euroopan kelteillä oli tapana juhlia vuoden pimeimpään aikaan hyvin samantapaisesti kuin antiikin Roomassakin. Tätä talven juhlaa Norjassa kutsuttiin nimellä Jule (engl. Yule, ruots. Jul). Silloin oli tapana polttaa joulupölkky karkottamaan pimeän henkiä. Tulen uskottiin antavan lisävoimia auringolle ja pölkyn kipinöistä pystyttiin myös ennustamaan tulevaa. Joulupölkyn nykymuotona voidaan pitää joulukuusta. Nykymuotoinen joulukuusi on kuitenkin lähtöisin protestanttisesta Saksasta, jossa puu symboloi paratiisin tiedon puuta ja se usein koristeltiin omenoilla (syntiinlankeamuksen symboli) sekä öyläteillä (katumuksen symboli).

Skandinaaviseen perinteeseen tiukasti kuuluvan joulukinkun esi-isän uskotaan olevan niin kutsuttu Odininporsas, jota kuolleet sankarit söivät Odin-jumalan pidoissa.

Entä ne tontut sitten?

Erään näkemyksen mukaan tonttu-sana tulee sanasta tontti, joka tarkoitti aikoinaan samaa kuin nykyäänkin, eli jonkun omistamaa maa-alaa. Tontut esiintyivät nk. tontti- eli tonttukivinä (myös napakivi), joita pystytettiin pelloille ja niiden laidoille lisäämään pellon hedelmällisyyttä ja suojelemaan maata. Kivet olivat usein pitkänomaisia ja niillä oli pyöreä pää, joidenkin kivien päät on maalattu punaisiksi. Tästä on päätelty niiden esittäneen siitintä, joka olisi tuonut pelloille hedelmällisyyttä. Näiden kivien uskottiin olevan myös esimerkiksi paikallisen henkiolennon eli haltijan tai tontun valtapiirin keskuksia. Vähitellen uskomuksissa tontut erosivat kivistä, mutta tontuille kuitenkin jäi punainen suippolakki muistuttamaan niiden alkuperästä.

Nuuttipukki vai Pyhä Nikolaus?

Suomalaisen joulupukin esikuvana voidaan nähdä nuuttipukki. Usein väärinpäin päälle puettuun harmaaseen turkkiin sonnustautuneet nuorukaiset kiertelivät talosta toiseen ryyppyjä ja ruuantähteitä kerjäten sekä naisia naurattamassa ja pelottelemassa. Nämä nuuttipukit eivät suinkaan jakaneet lahjoja, vaan päinvastoin vaativat kestitystä. Mitä huonommat olivat talon antimet, sitä rajuimmiksi muuttuivat nuuttipukkien tekemät pilat.

Joulupukin punainen nuttu ja lempeä nykyolemus pohjautuu puolestaan 300-luvulla eläneeseen italialaiseseen pyhimykseen, joka oli merenkulkijoiden ja lasten suojelija. Hän oli Myran piispa Pyhä Nikolaus. Todellisesta Nikolauksesta tiedetään sangen vähän, mutta tarinoita on sitäkin enemmän. Tiedetään, että Pyhän Nikolauksen kultti oli voimissaan jo 500-luvulla ja se voimistui entisestään 1000-luvulla, jolloin Pyhän Nikolauksen ruumis siirrettiin muslimien valtaamasta Myrasta eteläitalialaiseen Barin kaupunkiin.

Pohjoismaissa Pyhän Nikolauksen suosio alkoi keskiajalla kristinuskon levittäytyessä ja korvatessa vanhoja uskomuksia uusilla. Hänen tarinansa sekoittui milloin "Pohjolan Isäntään", milloin "Metsänjumalaan". Tarinoissa Pyhä Nikolaus esiintyi toisinaan punaisessa viitassa ja kulki jakamassa lapsille karkkia. Jouluyönä Pyhän Nikolauksen uskottiin salaa sujauttavan lahjat lasten sukkiin. Siirtolaisten mukana tämä perinne kulkeutui Amerikkaan ja joulupukista kehittyi siellä markkinavoimien puolustaja ja savupiippujen kautta kulkeva punanuttuinen ja valkopartainen herttainen ukkeli.

Meillä nuuttipukin ja Pyhän Nikolauksen tarinat yhdistyvät kotoisaksi joulupukiksi. Täkäläinen joulupukki kulki kuitenkin pitkään harmaassa nurinpäin käännetyssä turkissa. Punaisen nutun kun pukki sai vasta amerikkalaisesta vaikutuksesta toisen maailmansodan jälkeen.

Suomalaisessa joulun perinteessä yhdistyvät siis monet vanhat perinteet ja tarinat. Tavallaan voidaan sanoa, ettei yksikään perinteistä ole kuollut – ne ovat vain aikojen ja uskomusten muuttuessa itsekin muuttaneet muotoaan ja sulautuneet uudempiin tulokkaisiin.


Lue myös:


Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock, Colourobx

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.