Mitä tunnettu kirjabloggaaja suosittelee luettavaksi? Poimi vinkit
Leena Nieminen on nainen suositun Leena Lumi -kirjallisuusblogin takana. Lue, millaisia ovat Niemisen suosikkikirjat ja miksi.
Kirjallisuusbloggaaja Leena Nieminen kertoo valitsevansa Leena Lumi -bloginsa kirjat sillä perusteella, että ne eivät ole tylsiä. Mieluiten Nieminen lukee kirjoja, joista hän "syttyy tuleen". Laadukkaan kaunokirjallisuuden lisäksi bloggaaja on myös runouden ystävä. Kysyimme Niemiseltä hänen suosikkikirjoistaan, ja bloggaaja nosti esiin muun muassa Mika WaltarinSinuhe egyptiläisen sekä John Irvingin teoksen Leski vuoden verran.
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Kirja teki minusta, mikä minä olen. Luin sen muistaakseni lukion ensimmäisellä luokalla ja vaikka olin siihen astikin saanut aina aineesta täyden kympin, niin nyt aloin liitää. Sain muun muassa poikkeusluvan kirjoittaa ylioppilasaineen vapaana, kun muut kirjoittivat asia-ainetta. Ja laudatur tuli.
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Toinen suosikkini on Riikka PelonJokapäiväinen elämämme. Luin kirjaa tulessa. Myös kuume nousi. En voinut lopettaa, vaan nautin kirjan melkein yhtä lukua, häiriöitä kaihtaen, mutta silti hitaasti nautiskellen. Pelon kirjassa on kaikki: Osin kieltä uudistava tyyli, osin kovasti pitämääni runoproosaa, historiallisesti kiinnostavan ajankulissi, ristiriitainen äiti-tytärsuhde ja tunnelma, jonka aistii, kun sille vain antautuu. Ja kun päähenkilö on Marina Tsvetajeva, herää ties monesko intohimoni, ja sehän on runous.
John Irving: Leski vuoden verran
Leski vuoden verran on minulle paitsi rakkauskertomus, myös kirja, jossa ihailen kirjailijaksi aikovaa Ruth Colea niin paljon, että olen monasti todennut: Jos haluat kirjailijaksi, elä kuin Ruth Cole!
Lionel Shriver: Kaksoisvirhe
Kaksoisvirhe kertoo kahdesta kilpailuhenkisestä rakastavaisesta, joilla on sama laji eli tennis. Kirjan Willy on alter egoni, vaikka en pelaakaan tennistä. Katsoin Willya kuin peilikuvaani ja sitten huomasin, että mieheni on kuin Eric, vaikka hän ei sitä myönnäkään. Onneksi olemme eri lajin harrastajia! Kirja on takuulla kiinnostava muillekin kuin kaltaisilleni supersuorittajille. Meillä tästä keskustellaan vieläkin ruokapöydässä viinin äärellä hämärän pudotessa.
Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin on ehdottomasti hänen parhain teoksensa, ja kirja ei vain jätä minua rauhaan. Ei jätä kyllä Sirin persoonakaan, sillä koen häneen outoa kohtalonyhteyttä olematta minkään sortin kirjailija.
Kirjapiiri AVAlla lauantaisin klo 17.30. Uusinnat maanantaisin klo 23.00.
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
21:34
Ulosajetun Lukko-tähden kielenkäytöstä uutta tietoa
-
21:29
SM-liiga-ottelussa poikkeuksellinen kohu – nyt puhuu huutelun kohteeksi joutunut pelaaja: "Kannattaa miettiä, mitä sanoo"
-
21:20
"Aivan käsittämätöntä!" – Mestiksessä taottiin ällistyttävät lukemat jo ensiminuuteilla
-
21:11
Jokerit viritti uljaan kirin – yleisö huusi viime minuuttien alivoimamaalille
-
21:02
Laskuvarjohyppääjä laskeutui vauhdilla yksisarvisen päälle – riskialtis suoritus videolle
-
20:56
Helmareilta hämmästyttävä murskanäytös
-
20:53
Räjähdys golfpallotehtaalla – yli 80 loukkaantunut Taiwanissa
-
20:47
Mikä maltti! Kokenut hyökkääjä iski SM-liigassa 13 vuoden tauon jälkeen – Ilveksen Pelicans-piina jatkuu
-
20:47
Ainakin yksi kuoli ja 15 haavoittui Venäjän ohjusiskussa – MTV seuraa sotaa
-
20:45
Pekka Toveri: Venäjän on pakko kysyä, "onko Krim tärkeämpi kuin Moskova?"
-
20:24
Veikkausliigan suursensaatio lähellä häkellyttävää temppua
-
20:24
Kuningas Charlesin mielenosoitusten vuoksi lykkääntynyt valtionvierailu toteutui – näitä teemoja hän peräänkuulutti Ranskassa
-
20:15
Näin luodaan tunnelmaa – huima näky Jokerien fanipäädystä
-
20:11
Pelkkä myytti! Vastakohdat eivät rakkaudessa viehätäkään, kertoo tutkimus
-
20:10
Pelicans-hyökkääjän ovela temppu ei onnistunut – videotarkistuksesta armoton tuomio
-
Lataa lisää