Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemän kyselyn mukaan koronatilanne on vaikeuttanut ikäihmisten hoitoa sekä kotihoidossa että hoivakodeissa.
Jos ihmisellä herää huoli esimerkiksi naapurin ikäihmisen voinnista, voi tällaisesta tehdä huoli-ilmoituksen matalalla kynnyksellä.
Helsingin kaupungin arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari kertoo MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa, että huoli-ilmoitus on tavallisen ihmisen keino kertoa esimerkiksi vanhuksesta, josta on huolissaan. Kuka tahansa voi tehdä huoli-ilmoituksen.
– Suurin osa niistä on läheisten tekemiä, mutta sellaisen voi tehdä myös naapuri, taksikuski tai vaikkapa kaupan myyjä. Eli ihminen jolle nousee huoli jonkun vanhuksen suhteen siitä, miten hän pärjää, Siltari kertoo.
"Kynnys kannattaa pitää hyvin matalana"
Kymmenet tuhannet ikäihmiset hoivakodeissa ja kotihoidossa eivät ole ulkoilleet lainkaan vuoden aikana.
Toimintakykyä ylläpitävää toimintaa on jouduttu ajamaan alas koronan aikana ja etenkin ulkoiluun on ollut vähemmän mahdollisuuksia.
On tiettyjä varomerkkejä, joista voi päätellä, että huoli-ilmoituksella olisi paikkansa.
– Kynnys kannattaa pitää hyvin matalana. Helsingissä huoli-ilmoituksen voi tehdä vaikka puhelinsoitolla seniori-infoon ja kertoa vaikka, että huolestuttaa kun naapurin rouva harhailee rappukäytävässä ja soittelee ovikelloa, eikä löydä omaa oveansa, Siltari sanoo.