Lattialta löydetyn alastoman vanhuksen tapaus järkyttää: Vantaalla huoli-ilmoituksia tehdään joka päivä eikä "turhia ilmoituksia ole" – näin tunnistat avun tarvitsijan

Kotoaan alasti löydetyn vanhuksen tilanne järkyttää – osaavatko vanhukset hakeutua itse avun piiriin? 12:19
Näin teet huoli-ilmoituksen, jos naapurin tai tutun pärjääminen huolettaa.

Yksinasuvien vanhusten tilanne on noussut keskusteluun sen jälkeen, kun poliisi tviittasi Vantaalta löydetystä vanhuksesta. 85-vuotias vanhus löydettiin makaamasta kotinsa lattialta alasti.

Poliisi sai ilmoituksen vuokranantajalta, joka oli huolestunut vuokralaisensa voinnista, kun vuokranmaksut olivat lakanneet.

Vanhus kertoi olleensa lattialla vain hetken, mutta poliisin käsityksen mukaan hän oli maannut lattialla paljon pidempään.

Yksi keino, jolla vastaavanlaisia tapauksia pyritään välttämään ovat huoli-ilmoitukset. Vantaan kotona-asumisen tuen päällikkö Aila Halonen kertoo, että Vantaalla vastaanotetaan vanhuksia koskevia huoli-ilmoituksia päivittäin.

– Onneksi tällaiset tapaukset ovat harvinaisia. Yleensä ihmiset osaavat aika hyvin ilmoittaa huolestaan, kun tilanne kotona heikkenee. Aina löytyy kuitenkin ihmisiä, joille ne kanavat eivät ole tulleet tutuiksi, tai ei ole ketään läheistä tai ystävää puuttumassa.

Huoli-ilmoitus ei ole turha

Huoli-ilmoitukset ovat siinäkin mielessä tärkeä työkalu, että kynnys hakea apua itselle saattaa olla vanhukselle hyvinkin korkea. Halonen toivoisikin asiaan lisää avoimuutta, avuntarvetta ei tarvitse hävetä.

On myös erittäin tärkeää, että ihmiset pitäisivät silmänsä auki toisiaan kohdatessa. Huoli-ilmoituksen voi tehdä kuka tahansa ja sen voi tehdä tarvittaessa myös nimettömänä. Tärkeää on tietää itse huolettavan henkilön nimi ja osoite, jotta auttajat osaavat lähteä selvittämään tilannetta tarkemmin.

– Turhia huoli-ilmoituksia ei ole. Jos huoli herää, niin ilmoituksen tekeminen on ihan oikein. Pääsääntöisesti ilmoituksiin reagoidaan päivän sisällä, viimeistään seuraavana päivänä. Huoli-ilmoitus on normaalia läheisestä välittämistä.

Pidä silmällä näitä asioita

Hälytyskellojen kannattaa alkaa soida, jos esimerkiksi naapurissa asuva vanhus ei näytä enää muistavan missä rapussa asuu tai ei löydä rappukäytävässä omaa oveaan.

– Muistisairaudet ovat yleisin syy avuntarpeelle vanhuksilla. Aiemmin hyvinkin siisti ja jämpti naapurinrouva saattaa alkaa näyttää ei niin huolitellulta ja kulkea outoihin aikoihin ulkona.

Tilanne tulee vaikeutumaan

Huoli-ilmoituksen voi Vantaalla tehdä puhelimitse tai sähköpostilla. Oleellista on ottaa kunnolla selvää, kenestä on ilmoitusta tekemässä ja mistä huoli on herännyt. Avuntarve ei ole menossa minnekään lähivuosina, vaan päinvastoin lisääntymässä samaa vauhtia, kun suuret ikäluokat vanhenevat.

– Asiaan on valmistauduttu pitkäjänteisesti ja monella tavalla jo useita vuosia. Palveluja on uudistettava. Nykyisten ikäihmisten tarpeet eivät ole samat kuin ne olivat kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Aiemmin autettavan ympärillä oli usein enemmän perhettä ja hoitovastuuta jaettiin enemmän.

Lue myös:

    Uusimmat