Mitä koulutyölle tapahtuu seuraavaksi? 7 kysymystä Opetushallitukselle ja OAJ:lle

6:28
Katso videolta Sanna Marinin hallituksen uudet linjaukset koronatilanteen hillitsemiseksi.

Hallituksen päätöksen mukaan oppilaitosten pitää järjestää opetus vaihtoehtoisilla tavoilla lähiopetuksen sijaan. Monet koulut olivat jo maanantaina siirtyneet etäopetukseen koronan vuoksi, ja joissain kouluissa oppilaita ja opettajia oli paljon poissa omalla päätöksellä.

Mikä on etäopetuksen minimitaso, johtaja Matti Lahtinen Opetushallituksesta?

–  Etäopetus on parempi vaihtoehto kuin opetuksen keskeyttäminen kokonaan. Edellytykset ja mahdollisuudet etäopetukseen ovat vaihtelevat, sillä joissain paikoissa tekniikka on pidemmälle kehittynyttä eikä oppilailla välttämättä ole omia välineitä. Koulut voivat luovuttaa välineitä kotiin, mutta niissäkin mahdollisuuksissa on eroja.  

Eriarvoistaako tämä oppilaita? Entä ne, joilla ei ole tietokonetta ja sellaisia vanhempia, jotka tukevat opiskelua?

–  Meillä on 2  300 peruskoulua maassa, ja ne eivät ole ihan samalla tavalla varusteltuja tekniikan osalta. Siinä mielessä kyllä (ollaan eriarvoisia). Toisaalta oikeus tukiopetukseen on kirjattu lainsäädäntöön. Se, mitä opinnoissa on jääty jälkeen, pitää tukiopetuksella kiriä umpeen, kun tämä on ohi.

Joistain kouluista on jaettu kouluruokapaketteja. Pitääkö kaikkien koulujen järjestää kouluruokailu myös poikkeustilanteessa?

–  Oppilaalla on oikeus kouluateriaan joka päivä. On kouluja, joissa on mahdollisuus mennä kouluun ruokailemaan, mutta joissakin on jaettu ateriapaketteja. Siinäkin opetuksen järjestäjät tekevät ne ratkaisut.

Voidaanko koulujen lukuvuotta venyttää, jos opetus häiriintyy pahasti?

 –  Meillä on nykylaissa mahdollisuus pidentää koulun lukuvuotta enintään kuudella työpäivällä, jos opetuksen tavoitteita ei voida muuten saavuttaa. Lisäpäivät voivat sijoittua myös esimerkiksi lauantaipäiville, eli niiden ei välttämättä tarvitse sijoittua kesäkuun alkuun.

Millaista etäopetuksen pitäisi vähintään olla, kehittämispäällikkö Jaakko Salo Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:stä? 

–  Tässä on kyse poikkeustilanteesta. Säädökset koskevat perusopetusta tavanomaisessa tilanteessa. Tavanomaisissa tilanteissa poikkeukset ovat olemassa vain yksittäisille oppilaille esimerkiksi terveydellisistä syistä, ja silloin opetus mietitään yksilöllisesti. Jos tulee valtakunnallisia muutoksia, on todella tärkeää, että tulee valtakunnalliset ohjeet siihen tilanteeseen.

Minkä aineiden opetus on erityisen helposti häiriytyvää?

–  Joissain oppiaineissa työskentely on helpompaa toteuttaa poikkeusjärjestelyin. On enemmän toiminnallisia aineita, kuten liikunta, käsityö ja kotitalous, jotka ovat erittäin tärkeitä, ja niiden toimintaa on vaikea tehdä tilapäisjärjestelyin. Ilman muuta kaikissa muissakin oppiaineissa opiskelun ei missään nimessä pitäisi olla sitä, että tekstiä vain luetaan ja vastataan tehtäviin. Tilapäisjärjestelyissä on helposti tällaista. Monista asioista joudutaan tinkimään poikkeusjärjestelyissä.

Onko olemassa järjestelyjä, joissa opettajat voivat jakaa parhaita etäopetuskäytäntöjään?

–  On näitä systeemejä. Tässä on kuitenkin tärkeää se, että jos tulee kansallisia päätöksiä poikkeusjärjestelyistä, tarvitaan kansallisia ohjeita. Silloin kunnan vastuulla on antaa myös yleiset ohjeet, joiden mukaan toimitaan. Muilla koulutusasteilla ja aikuisopiskelijoilla on ollut vuosikausia etäopiskelua, niissä opettajia on koulutettu ja on luotu erilaisia järjestelmiä. Perusopetuksessa tällaista ei lähtökohtaisesti ole.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja