Mitä kaikkea putkiston kautta voi ilmestyä kylpyhuoneeseen? Älä tee tätä virhettä, jos haluat rotattoman vessan!

Mitä kaikkea vessanpöntöstä voi kiivetä ylös? – Katso videolta, mikä viemäreissä voi lymytä 0:35
Katso videolta, mikä viemäreissä voi piileksiä!

Alkuviikosta kerroimme sivostollamme käärmeestä, joka oli luikerrellut pahaa aavistamattoman miehen asuntoon vessanpöntöstä. Viime vuonna espoolaisen perheen vessanpöntöstä oli kömpinyt liito-orava. MTV Uutiset otti selvää, mitä kaikkea vessanpöntöstä voi kiivetä ylös.

Tuholaistorjuntayritys Anticimexin myyntipäällikkö Jussi Tuomen mukaan on  harvinaista, että pöntöstä tulee väärään suuntaan yhtään mitään. 

– Itse olen ollut yli 20 vuotta alalla, ja todella harvassa ovat ne tapaukset, kun käärmeitä on tullut vastaan, Tuomi kertoo.

Katso videolta rotan vilinää viemäriputkistoissa!

Helsingin seudun ympäristöpalvelujen osastonhoitaja Kia Akselan mukaan eläimet putkistoissa ovat hyvin epätavallinen näky. Sen sijaan välillä jopa ihmiset yrittävät päästä joillekin viemärilinjoille.

– Pääsyä putkistoon on yritetty ehkäistä esimerkiksi ritilöillä ja lukituksilla, koska viemäreissä voi olla hengelle haitallisia kaasuja esimerkiksi rikkivetyä. Sitä eivät kaikki ihmiset kuitenkaan ymmärrä, Aksela sanoo.

Yksi yleinen asukki

Vaikka erilaiset eläimet ovatkin putkistoissa harvinainen näky, ilmoituksia ja havaintoja tulee jatkuvasti tietystä vilistäjästä.

– Joskus on käynyt niin, että emäntä on valittanut jatkuvasti kotona puolisolleen siitä, että vessan lattia on märkä. Syyllinen onkin paljastunut myöhemmin rotaksi, joka on tullut vessanpöntöstä asuntoon ja mennyt samaa reittiä takaisin, Tuomi naureskelee.

Välillä rottaongelmat voivat äityä todella hankaliksi, ja on olemassa tapauksia, joissa rotat ovat kiivenneet kahdeksanteen kerrokseen asti putkistoa pitkin.

– Rotille puhdas rasva on herkkua, ja niille riittää, että on tarjolla ruokaa ja vettä. Putkisto tarjoaa niille myös hyvän suojan, Tuomi kertoo.

Rasva ei ole pelkästään rottien herkkua, vaan se on omiaan aiheuttamaan putkistoihin tukoksia.

– Rasva on putkiston vihollinen. Se lähtee lämpimänä ja notkeana, mutta ei se sellaisena pysy vaan aiheuttaa tukoksia, HSY:n Aksela kertoo.

Tuholaistorjuntayrityksessä työskentelevä Tuomi toivookin, että viemäreihin ei kaadettaisi liikaa ruoantähteitä.

– Valitettavasti ruoantähteet on helpompi kaataa pönttöön, kuin viedä ne pussissa roskikseen. Paras keino rottia vastaan olisi kuitenkin se, että laittaisi biojätteet ja ruoantähteet johonkin muualle kuin vessanpönttöön, Tuomi sanoo.

Vuosien saatossa viemäreistä löytynyt kaikenlaista

Aika ajoin viemäreistä löytyy kummallisia asioita. Ennen haastattelua HSY:n osastopäällikkö Kia Aksela oli kysynyt kunnossapidon mestarilta viemärien vieraista asukeista ja saanut puhelimeensa videon sammakosta.

Vuosien varrella HSY:n Viikinmäen jätepuhdistamolle on kertynyt myös omituisia viemäriin kuulumattomia tavaroita.

– Aikojen saatossa viemäriverkosta on löytynyt tekohampaita, koruja ja peräti mattoja. Joskus ihmiset ovat kaataneet viemäriin asfalttia tai rakennusjätettä, ja se jos mikä johtaa putkiston tukkeutumiseen.


Lue myös:

    Uusimmat