Mitä ikinä teetkin, älä yritä säästää polttoainelaskussa näin – "täysin turha vaaran aiheuttaja" työllistää meripelastajia

Näin ihminen pelastetaan veneestä – MTV Uutiset Live lähti seuraamaan meripelastajien harjoituksia 10:20
MTV Uutiset Live lähti seuraamaan meripelastajien harjoituksia. Katso videolta, miten ihminen pelastetaan veneestä.

Veneeseen tulisi aina tankata enemmän polttoainetta kuin kuvittelee tarvitsevansa.

Suomen Meripelastusseura kertoo tiedotteessaan, että vapaaehtoisilla meripelastajilla on ollut alkukesän aikana polttoaineen loppumisesta johtuvia tehtäviä selvästi keskimääräistä enemmän.

Polttoaineen loppuminen kesken venereissun on työllistänyt vapaaehtoisia meripelastajia jo vuosia. Tavanomaisena kesänä tästä johtuvien keikkojen osuus on 4–6 prosenttia, mutta tänä kesänä polttoaineen loppuminen on ollut syynä useammassa kuin joka kymmenennessä tehtävässä.

Meripelastusseuran turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Marko Stenberg toivoo, ettei yksikään veneilijä tinkisi polttoaineen määrästä sen huomattavasta kallistumisesta huolimatta.

– Polttoaineen loppuminen kesken matkan on täysin turha vaaran aiheuttaja. Tankissa on hyvä olla 30 prosenttia enemmän tavaraa kuin matkan kulutukseksi on arvioitu, koska matkaan voi tulla mutkia. Sääolot voivat muuttua tai joudutaan jostain syystä ajamaan nopeudella, jolla kulutus suurempi, Stenberg sanoo tiedotteessa.

Stenberg suosittelee tutustumaan oman veneen kulutusominaisuuksiin myös kulutuksen pienentämisen vuoksi.

– Esimerkiksi liukuvilla veneillä matkanopeuden laskeminen liukukynnyksen tuntumaan tai sen alapuolelle kuluttaa enemmän polttoainetta kuin liu’ussa ajaminen, Stenberg sanoo.

Lisää vinkkejä veneen kulutuksen pienentämiseen löydät tästä artikkelista.

Vesillä on syytä muistaa myös se, ettei apua ole tarjolla yhtä nopeasti kuin maalla.

– Kannattaa varautua siihen, että apua ei välttämättä saa heti, vaan sen saapuminen voi kestää tunteja. Sen lisäksi, että tankki on täynnä, pitää myös veneen moottorin ja varusteiden olla kunnossa, puhelimessa tulee olla virtaa ja lisäksi kannattaa varata mukaan riittävästi juotavaa ja syötävää, Stenberg muistuttaa.

Pelastusliivit on syytä pitää päällä helteelläkin.

– Helteellä pelastusliivit voivat tuntua tukalilta, mutta niistä on hyötyä vain päälle puettuna. Onnettomuuden sattuessa ei useimmiten ole enää aikaa liivien hakemiseen ja pukemiseen.

Tällainen on Helsingin poliisin uusin ja hienoin partiovene Ville 1 3:06
KATSO MYÖS: Kokkolalainen Kewatec AluBoat rakensi Helsingin poliisille 750 000 euron veneen, jossa on tehoa tuhat hevosvoimaa.

Lähde: Suomen Meripelastusseura

Lue myös:

    Uusimmat