Sähkömoottoripyörien MM-sarjan historian kolmas kausi päättyi hämmentävällä tavalla, kun Jordi Torres kruunattiin mestariksi tuomariston päätöksen jälkeen.
MotoE-kauden päättävään San Marinon viikonloppuun lähdettiin Alessandro Zacconen MM-johdossa. Zaccone kuitenkin loukkaantui lauantain kilpailussa jäätyään takaa tulleen pyörän yliajamaksi, mursi lantionsa eikä kyennyt osallistumaan sunnuntain kisaan.
LUE MYÖS: Ketsuppipullo auki! Francesco Bagnaia ajoi jälleen voittoon – niskaan hengittänyt Fabio Quartararo pysyi takana
Lauantain kilpailun voittanut ja MM-sarjan kärkeen noussut Jordi Torres pääsi lähtemään kauden viimeiseen lähtöön paalulta. Torres menetti yhden sijan startissa, mutta otti ykköspaikan takaisin jo avauskierroksen aikana.
MM-sarjan kakkonen Dominique Aegerter tarvitsi mestaruuteen voiton ja sen, ettei Torres sijoitu kolmatta sijaa korkeammalle.
Aegerter saavutti Torresin viimeisillä kierroksilla ja kauden huipennus nähtiin muutama mutka ennen maalia, kun Aegerter lähti kunnianhimoiseen ohitusyritykseen ja kiilasi Torresin kumoon. Sveitsiläinen Aegerter kykeni jatkamaan ja ajoi ruutulipulle ensimmäisenä.
Aegerter ehti jo juhlistamaan mestaruutta, mutta tuomaristo oli ottanut tilanteen tutkintaan. Lopulta pitkän pohdinnan jälkeen tuomaristo langetti Aegerterille 38 sekunnin aikarangaistuksen, jonka johdosta sveitsiläinen putosi 12:nneksi.
Kaatumisensa jälkeen Torres saapui maaliin sijalla 13 ja sai vain kolme pistettä, mutta piste-ero Aegerteriin ja muihin haastajiin riitti mestaruuteen.
Mestaruus on Torresin toinen peräkkäinen MotoE-luokassa.
Sunnuntain osakilpailun voitti kaikkien käänteiden jälkeen Matteo Ferrari.