Mitä Castron kuolemasta seuraa? Tutkija: Saattaa vauhdittaa Kuuban uudistuksia

Kuuban pitkäaikaisen johtajan Fidel Castron kuolema voi vauhdittaa maan uudistuksia, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Mikael Wigell. Talousuudistuksiin tuskin ryhdytään pikaisesti, mutta tahti kiihtynee myöhemmin.

– Aluksi tulee ainakin sellainen vaihe, jossa keskitytään hänen perintönsä vaalimiseen ainakin symbolisesti, Wigell sanoo.  

– Fidel on ehkä ollut isoin jarru (uudistuksille).  

Talouden avaaminen on ollut Raul Castron johdolla hidasta ja varovaista, mutta Fidel suhtautui siihenkin kriittisesti. Hän oli nihkeä myös suhteiden kohentamiselle Yhdysvaltojen kanssa, ja muun muassa syntymäpäiväkirjeessään elokuussa kritisoi presidentti Barack Obamaa.  

Suhteiden kehitys riippuu kuitenkin Kuubaa enemmän Yhdysvalloista ja sen uudesta hallinnosta. Wigell huomauttaa, että vaikka tulevan presidentin Donald Trumpin Kuuba-politiikasta ei tiedetä juuri mitään, republikaanienemmistöinen kongressi ei luultavasti halua esimerkiksi purkaa Kuuban kauppasaartoa entisestään.

– Trump on tietenkin bisnesmies ja voisi kuvitella, että bisnesmies näkee myös bisnesmahdollisuuksia Kuubassa jonkun verran. Mutta toisaalta häntä sitoo kuitenkin kongressi, Wigell sanoo.  

Merkittävää takapakkia suhteissa kuitenkaan tuskin tulee, vaan maiden suhteet pysyvät kurssilla, jonka Obama ja Raul Castro ottivat, Wigell ennustaa.  

Lue myös:

    Uusimmat