Missikandidaatti Alina Voronkova kertoo koulukiusaamistaustastaan: "Se on opettanut ja kasvattanut älyttömän paljon"

Kruunustaan luopuva Miss Suomi Michaela Söderholm aloitti media-alan opinnot 3:52

Miss Suomi 2018 -finalisti Alina Voronkova kertoo joutuneensa koulukiusatuksi monikulttuuristen juuriensa vuoksi. 

VIDEO: Kruunustaan luopuva Miss Suomi Michaela Söderholm kertoo uudesta aluevaltauksestaan

23-vuotias Alina Voronkova on yksi kymmenestä kandidaatista, jotka havittelevat vuoden 2018 Miss Suomen kruunua. Suomen kauneimman naisen tittelistä taisteleva Voronka kertoo, että hänellä on jo jonkin verran kokemusta kauneuskilpailuista, ja menestystäkin on tullut. 

– Nämä kaikki ovat kasvattaneet minua henkisesti. 

Voronkova kertoo tehneensä todellista henkistä kasvua pitkään, jo lapsuudestaan ja nuoruudestaan asti. 15-vuotiaana Voronkova muutti kotipaikkakunnaltaan Pertunmaalta omilleen Lahteen opiskellakseen lukiossa. 

Tuolloin Voronkova ajatteli olleensa täysin valmis itsenäisyyteen. Omillaan oleminen oli kuitenkin ajateltua raskaampaa.

– Sitten, kun äiti ei enää tiskannutkaan tai pessyt pyykkiä, niin olihan se vähän sellaista, että nyt pitää tehdä kaikki itse. Minulla oli vähän huono itsetunto silloin. 

Epävarmuus johtui Voronkovan mukaan muun muassa siitä, että hän on joutunut lapsuudessaan koulukiusatuksi. 

– Koulukiusaaminen on sellainen asia, mitä luulen, että tosi monet kokee nuorena. Ei mitenkään yllättävää, että olen oman monikansallisuuteni vuoksi kokenut sitä. Tällä hetkellä koen, että se on opettanut ja kasvattanut minua ihan älyttömän paljon. 

Voronkovan isä on venäläinen ja äiti inkeriläinen. Perheen kotikieli on aina ollut venäjä. Nainen kertoo, että lapsena kauheita tilanteita olivat muun muassa, kun äiti soitti Voronkovalle hänen ollessaan luokkatovereidensa seurassa. 

– Silloin mietti vain, että toivottavasti se lopettaisi sen puhelun. Ja sitten kun vastasin, minulla saattoi olla vaikka käsi suun edessä. Ei se ollut mitään fyysistä, mutta henkistä enemmän. Olen henkinen ja tunteellinen ihminen, niin se otti aika koville. 

Miss Suomi valitaan lauantaina 29. syyskuuta Billnäsin ruukilla.

Lue myös:

    Uusimmat