Miro Heiskanen avaa Leijonat-päätöstä MTV Urheilulle – NHL-tähdeltä itsevarma linjaus: "Niitä on oikeastaan aina nykyään"

Miro Heiskanen saapuu vahvistamaan Leijonien MM-joukkuetta torstaina. NHL-supervahvistus kertoo MTV Urheilulle, että päätös kotikisoista oli helppo tehdä. 

MAINOS

Jääkiekon MM-kisat 10.-26.5.2024

Leijonien pelit, välierät ja finaali MTV3-kanavalla sekä MTV Katsomo -palvelussa.

Kaikki kisauutiset MM-jääkiekon verkkosivuilla

Neljä NHL-kautta Dallas Starsissa pelannut Heiskanen, 22, tuo Leijoniin huipputason puolustuspelaamista ja kiekollista taitoa. Edellisen kerran hänet on nähty maajoukkuepaidassa kevään 2018 MM-kisoissa. 

– Siitä on aikaa jonkin verran, kun olen edellisen kerran pukenut Leijonat-paidan päälle. Olen halunnut ja kaivannut sitä, Heiskanen kommentoi MTV Urheilulle.

– Kasassa on hyvä porukka. Siihen kyytiin on kiva hypätä. 

Heiskasen mukaan Leijonien johtoryhmä oli häneen yhteydessä jo ennen Starsin pelien päättymistä NHL-pudotuspelien avauskierrokseen. 

– Sanoin, että jos pelit jäävät lyhyeksi, niin olen kyllä käytettävissä. 

– Oli aika helppo päätös. Kotikisat ovat aina olleet sellaiset, jossa haluan pelata. Oli virtaa vielä lähteä. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Leijonat on jyrännyt kisojen alussa kolmeen voittoon, keskiviikkona se kohtaa Ruotsin. Menestysodotukset eivät ainakaan pienene Heiskasen ja tämän seuratoverin, puolustaja Esa Lindellin tulon myötä

Taiturimainen Heiskanen tiedostaa häneen kohdistuvat kovat odotukset. 

– Niitä on oikeastaan aina nykyään. En ota niistä painetta. Tiedän mihin pystyn, ja odotan itseltänikin paljon, hän summaa. 

Heiskanen nähdään hyvin todennäköisesti tositoimissa perjantaina, kun Leijonat kohtaa Iso-Britannian. 

Lue myös:

    Uusimmat