Mira Luoti kertoo isoäitinsä sairastuneen koronaan: "Kun hän oli reippaammassa kunnossa, lauloimme yhdessä puhelimessa"

Laulaja ja näyttelijä Mira Luoti on mukana Myyrä-ohjelman uudella kaudella.

Muusikko ja näyttelijä Mira Luoti nähdään mukana MTV3-kanavalla 2. maaliskuuta alkavan Myyrä-sarjan uudella kaudella. Ohjelmaa kuvattiin viime syksynä Latviassa, mikä oli mieluisa kokemus tähdelle, joka kaipasi pientä omaa aikaa perhe- ja työkuvioihin.

– Kaikki muut maat laitettiin sulkuun ja se oli yksi maa, joka jäi auki. Kaikki tähdet olivat kohdillaan. Koko ajan oli kiikun kaakun ja meitä testattiin ja pidettiin hyvää huolta. Latviassa tilanne oli todella puhdas, Luoti muistelee.

Yllätyksiä täynnä olevassa Myyrässä 10 kilpailijaa lähtee vauhdikkaaseen seikkailuun. Kisan aikana kilpailijat haastavat itseään erilaisissa nokkeluutta, näppäryyttä ja rohkeutta vaativissa tehtävissä.

Myyrä alkaa MTV3-kanavalla tiistaina 2. maaliskuuta kello 21 0:45

Mukana uudella kaudella Luodin lisäksi ovat mentalisti ja taikuriNoora Karma, lääkäri Pippa Laukka, näyttelijä Aino Sirje, näyttelijä ja stand up -koomikkoIlari Johansson, vapaaottelija Teemu Packalén, näyttelijä Mikko Penttilä, tubettaja-tähti Joona Puhakka, rap-artisti Pyhimys, eli Mikko Kuoppala ja kulttuurin, median ja musiikin sekatyömieheksi itseään kutsuvaWallu Valpio.

– Ollaan oltu huumassa toisiimme ja ohjelmaformaattiin. Huomasimme jo alkumetreillä, että on hyvä ryhmä ja ryhmähenki. Pelaaminen tuli täysin luonnostaan. Ammattilaisia, jotka ovat tottuneet kameraan ja ryhmässä toimimiseen, Luoti kommentoi kilpakumppaneitaan.

Isoäiti ja tytär sairastui koronaan

Vaikea koronavuosi on näkynyt niin taiteilijan työ- kuin myös yksityiselämässä. Luoti kertoo hänen isoäitinsä sairastuneen koronaan.

– Isoäidilläni on tällä hetkellä korona ja hän on sairaalassa. Hän on kriittisessä tilassa hengityslaitteessa.

– Toki se on luonnollista, jos lähtee vanhimmista päästä, mutta ikävää, että koronaa pääsee nyt vanhusten hoitolaitoksiin.

Laulaja on saanut viettää tärkeitä hetkiä isoäitinsä kanssa puhelimen kautta.

– Sain minun mammani nauramaan, kun lauloin hänelle. Lauloimme yhdessä puolitoistatuntia puhelimessa, kun hän oli vielä reippaammassa kunnossa. Musiikilla on hirveän tärkeä merkitys meille, että saadaan voimaa.

Myös taiteilijan lapsi sairasti taudin viime syksynä. Luoti kertoo taudin olleen tyttärellään oireeton, eikä muu perhe saanut tartuntaan.

– Se on tosi erikoista, vaikka annetaan iltapusut ja kaikki.

"Katse on tulevaisuudessa"

Koronan vuoksi valloillaan olevat poikkeusolot ovat vaikuttaneet paljon myös kulttuurialaan; tapahtumia on peruttu eikä keikkoja järjestetä. Luoti kertoo olevansa pahoillaan musiikkialan puolesta. 

– Meidän ammattikuntamme on hirveän vaikeassa jamassa, kun työt on kielletty eikä päästä esiintymään. Se alkaa vaikuttamaan meidän mielenterveyteemme. Voi kuulostaa itsekkäältä, että ei päästä lavalla, mutta se ei ole se juttu. Se on puolin ja toisin se voima mitä siinä jaetaan.

Luoti kertoo käyttäneensä ajan myös hyvin hyödyksi. Hän julkaisi juuri Hopeinen tussi -nimisen kappaleen ja kertoo tehneensä paljon uutta musiikkia viime aikoina.

– Katse on tulevaisuudessa. Hopeinen tussi oli ensimmäisen julkaisu uudelta alulta.

Perhe joutui auto-onnettomuuteen

Pian 43 vuotta täyttävä Luoti muistelee viime kesän kauhunhetkiä. Luoti joutui perheensä kanssa auto-onnettomuuteen, josta he selvisivät lievillä vammoilla. Henkinen ja fyysinen parantuminen vei hänen mukaansa aikaa.

– Se otti pitkän aikaa, että kävin kuntoutuksessa. Henkinen trauma siitä jäi. Olihan se kuumottavaa, kun tyttäreni oli myös auto-onnettomuudessa. Muistan, kun tytär lauloi ambulanssissa.

– Oli suojelusenkelit mukana.

Myyrä alkaa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa tiistaina 2.3. klo 21.

Lue myös:

    Uusimmat