Mira julkaisi osuvan kuvaparin: Samankokoiset housut, mutta jotain on pielessä!

Saman kaupan samaa kokonumeroa olleet housut eivät sitten kuitenkaan olleet samankokoiset.

Vaatekauppojen kokoluokitukset puhuttavat usein. Alkuvuodesta esimerkiksi Marianne-nimisen naisen tilitys H&M:n sovituskopissa tapahtuneesta ahdistuksesta levisi laajalti.

Nyt myös eteläafrikkalainen Mira Hirsch on saanut tarpeekseen kauppaketjujen mielivaltaisista kokoluokituksesta. Hirsch julkaisi Instagram-tilillään sovituskopissaan ottamansa kuvat, jotka paljastavat, ettei kokoihin ole luottamista edes silloin, kun housut ovat käytännössä samat. 

Hirschin julkaisemassa kuvaparissa hänellä on kummassakin kuvassa samankokoiset housut, mutta siitä huolimatta ne istuvat hänelle hyvin eritasoisesti.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Kummatkin olivat kokoani, mutta siitä huolimatta toiset eivät menneet edes kiinni ja toinen pari oli hieman löysä? Pelkästään tästä syystä pelkäsin aiemmin shoppailua, Hirsch kirjoittaa kuvaparin yhteydessä. 

Hirsch huomauttaa, että kokojen mielivaltaisuudella voi olla valtavia vaikutuksia.

– Etsit jotain tavallisessa koossasi, se ei sovi ja päädyt lähtemään kaupasta tuntien olosi kamalaksi, Hirsch toteaa ja sanoo itseinhon valtaavan tuossa tilanteessa.

Hirsch kuitenkin kehottaa kaikkia lopettamaan kokonumeroiden tuijottelun ja valitsemaan vaatteet, joissa tuntee olonsa hyväksi.

– Kuka hitto välittää siitä, jos ne ovat muutaman koon isompia tai pienempiä kuin mitä tavallisesti käytät? Ota valta takaisin itsellesi ja pukeudu mihin tahansa kokoon ja tyyliin, johon haluat pukeutua.

Lähde: Someecards

***

Lue myös:

    Uusimmat