Sinikka* kertoo, että hänen mieleensä on erityisen hyvin jäänyt jouluaatto 1960-luvun lopulta. Silloin joulun vietto katkesi siihen, kun isä vietiin putkaan. Se oli kuitenkin Sinikan mielestä hyvä asia, sillä silloin perheeseen laskeutui viimein joulurauha.
Kun Sinikka oli alle kouluikäinen, hänen joulunsa olivat kurjia. Perhe oli köyhä, ja isä oli alkoholisoitunut, mutta äiti yritti pitää kulisseja kasassa. Erityisen hyvin Sinikka muistaa joulun 1960-luvun lopulta, jolloin hän oli 4-vuotias.
Tuona jouluaattona lapsia jännitti kovasti. Jouluaattoaamuna siskokset ryntäsivät heti herättyään kylmään eteiseen katsomaan, oliko tonttu osannut tulla hakemaan sieltä heidän toivomuslistaansa.
– Lista oli kuin olikin poissa! Tärisimme jännityksestä ja tunsimme olevamme jonkin suuren, mystisen salaisuuden äärellä, Sinikka muistelee.
Joulun aikaan Sinikan äiti oli leiponut ja siivonnut päivätyönsä ohella ja käynyt vielä toisessakin työssä tienaamassa lisää joulurahaa. Hän oli siivonnut pientä ruokakauppaa, jotta hän sai ostettua lapsille nallet joululahjoiksi. Perheellä ei ollut juurikaan rahaa, joten jouluateria oli suppea ja koruton.
– Söimme äidin tekemää riisipuuroa ja leipää sekä littusia, pieniä pikkuleipiä, joita teimme aina itse.
"Kuulimme vyön läimäisyt ja äidin huudot"
Myöhemmin joulupukki tuli, ja Sinikka juoksi peräkamariin äidin selän taakse piiloon. Sisko oli niin utelias, että hän oli heti sinut joulupukin kanssa. Sisko istui pukin sylissäkin, mutta Sinikka ei uskaltanut.
– Saimme keltaiset nallet, josta kuului kallistaessa jännä ääni. Sisko sai isomman, minä pienemmän. Äiti oli hankkinut ne siivousrahoillaan. Kun pukki lähti, leikimme nalleilla.
