Minttu Räikkösen suosikkikahvi kulki mukana laukussa F1-kisamatkoilla ympäri maailmaa.
Kahvi kuuluu suomalaisten aamuun. Moni sanoo, ettei päivä lähde käyntiin ilman sitä. Kahvi kuuluu myös sosiaalisiin tilanteisiin. Kahvikupillinen maistuu niin arjessa kuin juhlassa, työpaikalla tai kotona.
Herkullinen kuumana höyryävä kahvi kuuluu myös Minttu Räikkösen aamuihin ja elämän tärkeisiin hetkiin. Näin sanoo Nescafén brändilähettiläs maanantain Koko Suomi leipoo -jaksossa.
Suomen suosituinta leivontaohjelmaa juontava Anne Kukkohovi kysyy ohjelmassa Mintulta kahvinjuontitottumuksista
– Minä tykkään herätä aikaisin ensimmäisenä ennen perhettä. Se hetki, kun saan nauttia rauhassa yksin kahvia, on minulle tärkeä aloitus päivään. Loppupäivä on täynnä ohjelmaa. Joskus toki hyvä kuppi kahvia hyvän ystävän tai Kimin kanssa tekee hetkestä täydellisen, Minttu kertoo.
Mintulle kahvissa merkitseviä asioita on muitakin kuin maku. Nescafén brändilähettiläs tunnustaa olevansa erityisesti pikakahvin ystävä. Minttu valitseekin niin kahvin kuin yhteistyökumppaninsa tarkasti.
– Kahvissa tärkeää on tietysti hyvä maku. En voisi kunnolla nauttia siitä, jos en tietäisi, että kahvipavut on viljelty vastuullisesti. Minulle se tarkoittaa, että viljeltäessä huolehditaan ympäristöstä, mutta myös viljelijöiden yhteisöistä, Minttu painottaa.
Minttu ja hänen puolisonsa jakavat yhteisen mieltymyksen pikakahviin. Nescafén pikakahvi kulki ennen myös mukana Mintun ja Kimin laukuissa kisamatkoilla. Mistä Mintun rakkaus pikakahviin sai alkunsa? Entä miksi pikakahvia kannattaa juoda suodatinkahvin sijaan?
– Minä itseasiassa tykkään pikakahvin mausta. Voin tehdä jauheesta aina sen verran kahvia kuin haluan, eikä ylimääräistä jätettä synny. Yleensä tarjoan vieraille pikakahvia, enkä kerro, mitä he saavat. Vieraat kehuvat yllättyneenä kahvia, minkä jälkeen on pakko kertoa, mitä he ovat saaneet. Pikakahvissa se on ymmärrettävää, koska eroa suodatinkahviin on itseasiassa yllättävän vähän, Minttu sanoo.
