Minskissä asuva Natalja MTV Uutisille: 26-vuotias sukulaispoika hakattiin niin, että selkänikamia murtui – vietti vuorokausia 40 ihmisen kanssa samassa viiden hengen sellissä

Valko-Venäjän Minskin mielenosoituksissa ihmiset huutavat ”vapautta” 0:12
Mielenosoittajat vaativat vapautta Minskin keskustassa.

Lääkärinä Minskin lastensairaalassa työskentelevä Natalja Vertinskaja, 58, vastaa hiljaa puhelimeen. Ääni on alistuneen kuuloinen. Hän on kokenut viimeisen viikon aikana paljon.

Minskin keskustassa sijaitsevan sairaalan ikkunasta Vertinskaja on työvuorojensa aikana todistanut, kuinka ihmisiä on pahoinpidelty ja kaapattu mustiin autoihin.

– Olen kuullut räjähdyksiä ja ampumista. Olen nähnyt omin silmin, kun ihmisiä on pidätetty ja pahoinpidelty tässä sairaalan ikkunan alla, Vertinskaja kertoo.

Valko-Venäjän pääkaupunki ajautui kaaoksen valtaan sen jälkeen, kun maata 26 vuotta hallinnut presidentti Aleksandr Lukashenko ilmoitti jälleen kerran voittaneensa presidentinvaaleissa ylivoimaisin kannattajalukemin.

– En ole koskaan äänestänyt Lukashenkoa, en edes silloin ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa.  Nyt tunnen helpotusta siitä, että yhä useampi ystäväni Valko-Venäjällä on Lukashenkoa vastaan ja uskallan vihdoin puhua asioista ääneen, nainen sanoo.

Viime presidentinvaaleissa 9. elokuuta hän äänesti Valko-Venäjän oppositiojohtajaa Svetlana Tihanovskajaa. Vertinskaja kertoo hyvin oudosta yksityiskohdasta, joka kiinnitti äänestyspaikalla hänen huomionsa. 

– Kun tulin äänestyspaikalle ja sukunimeni vedettiin yli, huomasin, että myös vuosia sitten kuolleet sukulaiseni olivat asiakirjan mukaan jo käyneet äänestämässä. Vaadin, että heidän ääniään ei lasketa, koska he eivät ole hengissä enää.

Vertinskaja epäilee, että vainajien avulla oli kalasteltu Lukashenkolle lisää ääniä.

"Uskoimme hänen kuolleen"

Vertinskaja ei ole nähnyt mielenosoittajien pahoinpitelyitä ainoastaan työpaikkansa ikkunasta. Myös hänen 26-vuotias sukulaispoikansa joutui mellakkapoliisien karun kohtelun uhriksi. Vertinskaja ei halua mainita sukulaisensa nimeä jutussa tämän suojelemiseksi. MTV Uutiset on kuitenkin tutustunut asiasta tehtyyn rikosilmoitukseen ja nähnyt kuvia sairaalasta.

– Vävyni veli oli viime viikolla pyöräilemässä töistä kotiin, kun yhtäkkiä hänen kimppuunsa hyökättiin, laitettiin autoon ja vietiin pidätyskeskukseen. Me uskoimme hänen kuolleen, koska emme kuulleet hänestä mitään yli kahteen vuorokauteen, Vertinskaja sanoo.

Nuori mies vietti päiviä pidätyskeskuksessa, jossa häntä kidutettiin hakkaamalla pampuilla pään ja selän alueelle. Hänen mukaansa myös pidätettyjen peräaukkoihin työnnettiin pamppuja ja muita esineitä.

– Hän kertoi, että viidelle ihmiselle tarkoitetussa pidätyssellissä oli noin 40 ihmistä. He eivät pystyneet istumaan tai nukkumaan, ainoastaan seisomaan. 

Pelko läsnä koko ajan

Lopulta nuoren miehen sukulaiset saivat puhelinsoiton, että hän oli pidätyskeskuksessa.

– Haimme hänet sairaalaan, jossa selvisi, että hänen selkänsä nikamia on murtunut ja hänellä on lisäksi lukuisia sisäisiä verenvuotoja ja myös munuaisvaurioita, Vertinskaja kertoo.

Nuori mies on edelleen sairaalassa tiputuksessa. Lääkärit arvioivat, ettei hän kuntoutuksen jälkeenkään pysty elämään normaalia elämää pitkään aikaan.

– Rikosilmoitus on tehty, mutta tuskin se johtaa mihinkään. Hänenlaisiaan on niin paljon muitakin.

Vertinskaja kertoo, että pystyy tällä hetkellä nukkumaan ainoastaan unilääkkeiden avulla. Välillä hän havahtuu öisin hereille ja on kuulevinaan venäläisten tankkien sekä mellakkapoliisien saapumisen.

– Kaikkia täällä pelottaa todella paljon. Mutta ero aiempaan on se, etteivät ihmiset ole enää lamaantuneita, vaan he osoittavat joka päivä mieltään. Niin minäkin, koska en muutakaan voi. Minulla on sairas äiti, jota hoidan päivittäin. Kun menen mielenosoitukseen, pelkään, etten enää palaa äitini luokse.

Lue myös:

    Uusimmat