Minna Kauppi nostaa lauantaina ankkuroimansa suunnistuksen MM-kisojen viestikullan uransa makeimmaksi voitoksi.
MM-kulta on Kaupille jo uran kahdeksas.
- Tämä oli sellainen kulta, joka maistuu ihan makeimmalle. Tämä oli aika tiukassa. Meidän tyttötriollemme, josta jokainen olisi vähän toivonut omaakin mitalia, tämä oli mielettömän hieno juttu, Kauppi hehkutti MTV3:lle.
Kauppi putosi ankkuriosuuden alussa lähes neljän minuutin päähän kärjestä ja pelkäsi kullan karanneen.
- Oli tarkoitus mennä haastavissa maastoissa pisteeltä pisteelle, kun täällä pitää olla tosi tarkkana, mutta kakkosrastille tuli sitten jo tosi valtava pummi. Kyllä minä vähän jo epäilin, että peli olisi menetetty siinä kohtaa, mutta täällä ei pidä antaa periksi. Se on nähty, että virheitä tulee aika herkästi, Kauppi sanoi Ranskan Savoien MM-kisojen haastavista maastoista.
- Kun lähdettiin loppulenkille, rupesin näkemään porukkaa edessäni ja tiesin, ettei se ero ole ihan valtava. Kun loppujen lopuksi näin, että kärkikin oli tehnyt virheitä ja sain ne kiinni, niin kyllä sen tiesi, että loppu pitää vetää kovaa ja tarkasti, Kauppi kertasi ratkaisuhetkiä.