Minna Karhu, 30, on kuulunut jo vuosikausia naisten kumparelaskun kärkipäähän. Nuorten maailmanmestarilta odotetaan kuitenkin edelleen arvokisamitalia aikuisten sarjassa.
-Laskuun pitäisi saada aggressiivisuutta, hakea rajoja. Nyt peruslaskulla on toki jo suhteellisen hyvillä sijoilla, Karhu pohtii venytellessään Steamboatin maisemissa.
Aggressiivisuudella Karhu tarkoittaa, että laskuun pitää saada vauhtia ja hyppyihin lisää ilmaa.
-Eli suomennettuna: kovempaa ja korkeammalle, Karhu täsmentää. Viime kauteen verrattuna nyt harjoituslaskuissa on jo aggressiivisuutta ja ilmaa.
-Sama pitäisi saada kisaan, eikä mennä räppäämään peruslaskua. Ei saisi päästää itseään liian helpolla, Karhu selvittää.
Hän on kolunnut kumparekisoja niin kauan, ettei kokemusta tarvitse enää kisoista hakea, vaan voi keskittyä menestymään.
-Joka kisassa yritän tietysti voittoa, mutta realistisesti tähtään kolmen sakkiin. Eihän täällä muuten oltaisikaan, jos ei voittaa yrittäisi, Karhu pyörittelee.
Tällä kaudella Karhu ei ole vielä kolmen joukkoon yltänyt, mutta tärkeimmät laskut ovatkin vielä edessä. Salt Lake Cityn olympiarinne on Karhulle tuttu. Kahden maailmancupin kilpailun lisäksi hän on opiskellut ja harjoitellut Utahissa.
-Rinne on jyrkempi, vaativampi, pidempi ja parempi kuin vaikkapa Steamboatissa. Laskijoiden välille tulee enemmän eroja, Karhu vertaa.
Suomalainen myöntää, että hänellä on ollut tapana loivassa rinteessä tehdä helppo lasku. -Ei tule tarpeeksi räpättyä, Karhu naurahtaa.
"En varmaan jätä tätä tähän"
Minna Karhun uran synkimpiä hetkiä oli tammikuun viimeinen päivä 1999. Karhu teloi polvensa Kanadan Blackombissa, eturistiside repesi.
-Ensimmäinen ajatus oli, etten varmaan jätä tätä tähän. Kisat oli menneet hyvin (voitin kaksi edellistä kilpailua), ja ajattelin, että on pakko jatkaa, Karhu naurahtaa muistellessaan loukkaantumistaan.