Minja Korhonen, 16, voitti MM-kultaa!

Minja Korhonen jatkoi loistokauttaan voittamalla yhdistetyn maailmanmestaruuden pohjoismaisten hiihtolajien nuorten MM-kisoissa Sloveniassa. Alle 20-vuotiaiden sarjassa tullut kulta on Suomelle kisojen ensimmäinen. 

Aiemmin Hilla Niemelä otti MM-hopeaa alle 23-vuotiaiden sarjan sprinttihiihdossa.

Yhdistetyn tuore nuorten olympiavoittaja ja aikuisten maailmancupissakin jo menestynyt Korhonen, 16, lähti hiihtoladulle neljäntenä mäkiosuuden jälkeen. Mestaruuteen aukesi loistosauma, kun kisaa johtanut Slovenian Tia Malovrh jätti kisan kesken puolivälissä. Hänet otettiin ladulta varaslähdön takia.

Loppukirissä Korhonen kukisti Yhdysvaltain Alexa Brabecin 1,5 sekunnilla. Saksan Ronja Loh oli kolmas, 11 sekunnin päässä Korhosesta.

– Mitä tähän sanoisi, vieläkin aika shokissa... Lopussa sain vielä kirin irrotettua ja jaksoin painaa maaliin (ja mestaruuteen), Korhonen sanoi Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n haastattelussa pian maaliin tulon jälkeen.

Heta Hirvonen oli kisan 19:s. Suomalaisista Alva Thors hylättiin mäkiosuudella, eikä Nonna Laitinen kilpaillut.

Lue myös:

    Uusimmat